EA tasapainottelee kylläisyyden ja kyllästymisen välillä Tähtien sodan kanssa

Electronic Arts tiedostaa, että liika voi olla liikaa jopa Tähtien sodan kohdalla.

5.12.2015 10:07

Electronic Arts tiedostaa, että liika voi olla liikaa jopa Tähtien sodan kohdalla.

Yhtiö on jo aiemmin valottanut suunnitelmiaan kymmenvuotisen lisenssisopimuksensa varalle: luvassa on useampia elokuvauniversumia laajentavia teoksia eri genrejen ja alustojen puitteissa. Toistaiseksi projekteista on julkistettu vain marraskuussa ilmestynyt Star Wars Battlefront sekä Dead Space -konkari Visceral Gamesin tuleva toimintaseikkailu, josta ei vielä tiedetä juuri mitään.

Credit Suissen vuosittaisessa teknologia- ja mediakonferenssissa vastikään vieraillut Electronic Arts -pomo Peter Moore kuitenkin käsittää, ettei loputon tarjonta ole välttämättä hyväksi suosituillekaan sarjoille. Miehen puheiden perusteella vaikuttaa epätodennäköiseltä, että EA:n Star Wars -sarjat yritettäisiin ahtaa tulevaisuudessa Battlefieldin ja yhtiön urheilupelien tapaan vuosittaiseen julkaisumuottiin. 

– On olemassa tietynlainen kyllästymispiste, johon osumme vielä Star Wars -pelien kanssa, Moore pohti konferenssissa rehelliseen sävyyn.

Varovaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Electronic Arts ottaisi joka tapauksessa täyttä iloa irti Tähtien sodan suursuosiosta. 

– Emme voisi olla yhtään enempää innoissamme tästä, Moore hehkutti.

Lähde: Examiner.com

Lisää luettavaa