EA:n Unravel pysyy Unravelina tavaramerkkihuolista riippumatta

Piakkoin saapuva Unravel-pulmanratkaisutasoloikka pitää nimensä tekijänoikeusongelmista huolimatta

25.1.2016 06:00

EA:n Unravel on kohdannut Yhdysvalloissa yllättäviä tekijänoikeusongelmia juuri julkaisunsa alla.

Ruotsalaisen Coldwood Interactiven kehittämän pulmanratkaisutasoloikan nimi ei mennyt läpi Yhdysvaltain tavaramerkkiviranomaisen USPTO:n käsistä. Syynä hakemuksen hylkäämiseen oli samankaltaisuus Beary’s Unravel -lautapelin kanssa.

EA oli saanut tiedon asiasta jo viime kesäkuussa, jolloin USPTO oli antanut yhtiölle puoli vuotta aikaa vastineen valmisteluun. EA ei kuitenkaan jättänyt vastaustaan hylkäyspäätökseen, joten tavaramerkkihakemus umpeutui viime viikolla.

EA:n tuoreen lausunnon mukaan Unravel pysyy tavaramerkkiongelmasta huolimatta Unravelina. Tilanne ei vaikuta myöskään Unravelin julkaisuun, vaan peli on edelleen määrä julkaista Xbox Onelle, PS4:lle ja pc:lle 9. helmikuuta.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa