EA:n uudelle Star Wars -projektille toinen yllättävä käsikirjoittaja / Uutiset / pelaaja.fi

EA:n uudelle Star Wars -projektille toinen yllättävä käsikirjoittaja

12.04.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Visceral Gamesilla kehitteillä olevan uuden Star Wars -peliprojektin toinen käsikirjoittajista on vahvistunut. Siinä missä Uncharted- ja Legacy of Kain -sarjasta tunnetun Amy Hennigin vahvistettiin jo aiemmin toimivan projektin luovana johtajana ja näin yhtenä käsikirjoittajista, on häntä raapustamisen suhteen auttamassa myös varsin yllättäen Todd Stashwick.

45-vuotias Stashwick on viihteen ystäville tullut aiemmin tutuksi lähinnä elokuva- ja televisionäyttelijänä. Mies tunnetaan parhaiten varsinkin Justifiedin Ash Murphyna ja Petolliset-sarjan Dale Malloyna. Viime vuonna hänen vahvistettiin olleen mukana kuitenkin myös jonkinlaisen näyttelijän roolissa PlayStation 4:n uudessa Uncharted-pelissä, jonka kehitystä Hennig valvoi ennen lähtöään Naughty Dogilta.

Twitter-tilillään Hennig kuvailee Stashwickia innokkaaksi pelaajaksi, joka tuntee Tähtien sodan läpikotaisin. Stashwickin itsensä mukaan Tähtien sota vuorostaan muovasi hänen nuoruutensa, miksi mies kertoo olevansa nyt enemmän kuin innokas uudesta hommastaan.

Dead Spacesta tunnetun Visceral Gamesin Star Wars -pelistä ei vielä tiedetä edellä mainittujen tekijöiden ohella juuri mitään konkreettista. Ainut varma asia lähinnä on, että kyseessä on eri peli kuin uusi Star Wars: Battlefront, joka on parhaillaan työn alla DICElla.

Lähde: Amy Hennig (Twitter)Todd Stashwick (Twitter), IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Sefriol kuva
Sefriol

Star Wars -peleissä tärkeintä on tunnelma. Toivottavasti nämä ihmiset pystyvät sen saavutamaan, sillä edellisestä täysin uudesta Star Warsista on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Nooh, ainakin EA:lla on suhteellisen hyvä historia näiden pelejen kanssa.

Käyttäjän -raffision- kuva
-raffision-
Lainaus

Star Wars -peleissä tärkeintä on tunnelma. Toivottavasti nämä ihmiset pystyvät sen saavutamaan, sillä edellisestä täysin uudesta Star Warsista on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Nooh, ainakin EA:lla on suhteellisen hyvä historia näiden pelejen kanssa.

Ainakin Dead Space 1 oli painostava ja tunnelma kohallaan mutta loput kaksi silkkaa räiskintää ja tiesi mitä odottaa, toivottavasti eivät pilaa tätä..

Käyttäjän Pred kuva
Pred

Joo, ja yks mitä ite pidän tärkeänä on että mahdollisimman paljon lorea! On hieno asia jos herra Stashwick on asiantuntija. Voisin sanoa ittestänikii samaa, Star Wars tunnetaan läpikotoisin, muovannut nuoruutta jne.
Sen pitää olla kans älykästä seurattavaa, kypsää! Ja niin kaukana siitä Clone Wars lasten TV-sarja meiningistä kuin mahdollista (vaikka omistankin melkein ne kaikki DVD:llä, hups). Sith/Jedi filosofiaa kehiin :D Toivottavasti tulee RPG et ois jotain tyydytettävää tiedätte minkä takia.

Käyttäjän MiroTheGamer kuva
MiroTheGamer
Lainaus käyttäjältä Pred

Joo, ja yks mitä ite pidän tärkeänä on että mahdollisimman paljon lorea! On hieno asia jos herra Stashwick on asiantuntija. Voisin sanoa ittestänikii samaa, Star Wars tunnetaan läpikotoisin, muovannut nuoruutta jne.
Sen pitää olla kans älykästä seurattavaa, kypsää! Ja niin kaukana siitä Clone Wars lasten TV-sarja meiningistä kuin mahdollista (vaikka omistankin melkein ne kaikki DVD:llä, hups). Sith/Jedi filosofiaa kehiin Toivottavasti tulee RPG et ois jotain tyydytettävää tiedätte minkä takia.

Itse pidän TV-sarjaa ihan hyvänä, mutta olen kyllä täysin samaa mieltä. Toivon, että tulevat elokuvat ja pelit tulevat olemaan synkkiä.

Nostoja