
Pelistudio Ascendant Studios on joutunut rajuihin säästötoimenpiteisiin.
Viime kuussa ilmestyneen Immortals of Aveumin kehittäjä on kertonut joutuneensa irtisanomaan ison joukon henkilöstöään. Studion toimitusjohtaja Bret Robbins kertoo Ascendant Studiosin irtisanoneen jopa 45 prosenttia tiimistään.
Robbinsin mukaan kyseessä oli kivulias päätös, jonka studio joutui kuitenkin tekemään sopeuttaakseen toimintaansa Immortals of Aveumin valmistumisen jälkeen. Ascendantin toimitusjohtaja kertoo tarjoavansa irtisanotuille henkilöille tukea esimerkiksi irtisanomispakettien ja työnhakutuen kautta.
Irtisanomispäätös saattaa heijastella myös Immortals of Aveumin menestystä. Julkaisija EA toi taikaräiskintäpeliä näkyvästi esille julkaisun alla, mutta Immortals of Aveumin vastaanotto jäi vaisuksi.
Esimerkiksi Steamissa Immortals of Aveumilla on ollut parhaimmillaan vaivaiset 482 samanaikaista pelaajaa, mikä kielii heikosta myyntimenestyksestä. Myös kriitikoiden arvioissa peli on todettu lähinnä keskinkertaiseksi. Arviotietoja koostavan Metacritic-sivuston mukaan pelin arviokeskiarvo on tällä hetkellä 70 pistettä sadasta mahdollisesta.
Lähde: VGC
Kommentit
Julkaisu ajankohta saattoi vähän vaikuttaa. Baldurs gate 3 pari viikkoa aikaisemmin ja starfield pari viikkoa myöhemmin.
Näin tästä jonkun trailerin silloin kun peli ilmeisesti julkaistiin, mutta siitä ei kyllä jäänyt käsitystä, että peli olisi nyt jo saatavilla.
Ei sillä, että peli olisi näyttänyt pelaamisen arvoiselta, mutta oli tämä markkinoinnillisestakin näkökulmasta ilmeisesti aika vasemmalla kädellä vedetty tapaus.
Tämä on eka kerta kun kuulen koko pelistä, eli markkinoinnin on tosiaan ollut falskattava melko totaalisesti. Sääli sinänsä, räiskintämaailma kaipaisi omaperäisellä otteella tehtyjä yksinpelikokemuksia.
Tajuttoman raskas PC:llä ja tehokonsoleillakin pyörii vain 720p, mikä FSR2:lla ylösskaalataan 4K:hon.
En ihmettele heikkoa myyntiä. Lähinnä tuota pelailee EA:n kuukausipalvelun kautta.
Itsekkin tästä joskus jotain kuulin/näin, mutta ei ollut mitään hajua että nyt pihalla. Huonoin mahdollinen ajankohta julkaisulle.
sinänsä ei ihme,nykyään tuntuu olevan muutrnkin sääntö kuin poikkeus,että tehdään ihmisille viihdettä jota halutaan ihmisillr yuputtaa,ei niinkäin viihdettä jota ihmiset kaipaa.siinä sit tuppaa näin käymään.
Ea:n puolesta ei harmita pätkääkään, mutta kehittäjää käy sääliksi. En ole kuullut tuosta pelistä mitään, mikä on kyllä outoa kun tulee kuitenkin aika tarkkaan seurattua mitä pelikentällä tapahtuu.
Kuten täällä jo on todettu, että markkinointi ja julkaisuajankohta eivät todennäköisesti ole olleet ihanteelliset.
Metascore 70, joka ei siis ole vielä huono, ei vielä itsessään selitä heikkoa menestystä. Toivottavasti irtisanottu kehittäjät pääsevät muihin studioihin töihin tai saavat sellaisen irtisanomispaketin, että laskeutuvat suurinpiirtein jaloilleen.
Ööh? Aveum oli nykypäivän mittapuulla aika viaton julkaisu, uusi yksinpelikokemukseen keskittynyt IP jossa omaperäinen idea, hauska pelattavuus ja ilmeisen hyvä tarina.
Itselleni pelistä jäi trailereitten myötä sellainen kuva, että kyseessä on callofdutymäistä räiskintää jossa rynkyt on korvattu taioilla. Jopa käsien animaatiot taikoja "ampuessa" muistittivat rekyyliltään tuliaseiden käyttöä.
Pelin juonesta on trailereitten pohjalta vaikea sanoa mitään, mutta hyväkin juoni tarvitsee tuekseen hyvät pelihahmot. Colin Farrellilta kulmakarvansa vohkinut pääsankari ei ainakaan trailereissa tehnyt kovin positiivista vaikutusta ja muutkaan niissä esitellyt hahmot eivät allekirjoittanutta vakuuttaneet.
Tältä pohjalta voisin sanoa, ettei ainakaan minua ihmetyttänyt tämä uutinen pelin heikohkosta menestyksestä. Surullista se on silti, koska selkeästi tekijät koettivat tehdä jotain uutta ja uskalsivat vielä panostaa puhtaasti yksinpeliin.