Eeppistä taidetta pursuava viikinkiroolipeli The Banner Saga 2 jäänee ensi vuoteen

The Banner Saga 2:ta ei kannattane enää odottaa tälle vuodelle. Kehittäjä ja julkaisija vakuuttelevat kuitenkin, että kehitys sujuu hyvin.

9.11.2015 01:07

Entisten BioWare-kehittäjien viikinkiroolipelisarja The Banner Saga ei jatkune sittenkään vielä tänä vuonna. Pelisivusto Eurogamer kertoo kuulleensa pelisarjaa julkaisevalta Versus Evil -yhtiöltä, että alkuperäisistä lupauksista poiketen peliä yritetään parhaillaan saada valmiiksi sittenkin vasta ensi vuoden alkua silmällä pitäen.

Sekä Versus Evil että The Banner Saga -kehittäjä Stoic ovat erikseen tuoneet julkisesti luettavaksi myös toisen tiedotteen, jossa minkäänlaista lykkäystä ei varsinaisesti mainita suoraan. Sen mukaan yhtiöt ovat aikeissa kuitenkin kertoa pelin julkaisupäivästä tarkemmin, kun aika on sille vain ”oikea”.

Ilmeisesti kaiken pitäisi olla kyllä The Banner Saga 2:n kehityksen suhteen kunnossa. Peli on ollut aiemmin tänä vuonna jo esillä esimerkiksi Gamescom-messuilla ja Stoicin mukaan pelin työstö etenee sujuvasti. Alkuperäisen The Banner Sagan kääntäminen konsoleille on myös edelleen työn alla, vaikkei konsoliversioista ollakaan toviin kuultu mitään.

The Banner Saga 2:n virallinen paljastus tapahtui lähemmäs vuosi sitten, kun pelistä julkaistiin ensimmäinen traileri. Jo tuolloin pelin luvattiin tekevän matkaa niin sekä pc:lle että myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Banner Sagasta on parhaillaan suunnitteilla myös lautapeli. Alkavalla viikolla Kickstarteriin loikkaavaa tuotosta ei ole tosin kehittämässä enää Stoic vaan MegaCon Games, joten sen kehityksen ei pitäisi hidastaa muiden Banner Saga -pelien tuloa.

Lähde: Eurogamer, GamesIndustry, The Banner Saga (Facebook)

Lisää luettavaa