Ei, No Man’s Sky ei todellakaan ehdi saataville vielä täksi vuodeksi

Älä turhaan odotelle No Man's Skyta vielä täksi vuodeksi. Pelin julkaisu osuu vasta ensi kesälle.

27.10.2015 23:19

Brittikehittäjä Hello Games on vahvistanut aiempaa tarkemman julkaisuikkunan kovasti kiinnostusta herättäneelle No Man’s Sky -avaruusseikkailupelilleen. Osana tällä viikolla Ranskassa järjestettävää Paris Games Week -tapahtumaa selväksi onkin nyt tehty, että niin PlayStation 4:lle kuin pc:llekin työn alla oleva peli on tarkoitus saada ulos kesäkuussa 2016.

Odotusta piisaa siis vielä runsaasti, mutta sentään pelistä saatiin ulos jälleen uusi traileri. Sen voimin Hello Games esitteleekin jälleen niin pelin vaihtelevia ympäristöjä kuin myös sen toiminnallisempiakin elementtejä.

Lisää luettavaa