Vähäsanaisia mutta sitäkin näyttävämpiä seikkailupelejä työstävä Amanita Design on julkaissut uuden trailerin tulevasta Samorost3-pelistään. Tämä onkin ensimmäinen kerta pitkään toviin, kun alkujaan vuonna 2013 julkistetusta pelistä on nähty oikein minkäänlaista kunnollista materiaalia.

Samorost3:n juuret yltävät aina Amanita Designin alkulähteille asti, sillä se on eräänlainen jatko-osa alkujaan vuonna 2003 julkaistulle selainpohjaiselle Samorost-seikkailulle. Alkuperäisen Samorostin tapaan uusin peli seuraa piskuisen avaruustontun seikkailuja, jotka vievät tämän läpi mitä erikoisempien ympäristöjen, jotka on tietysti täytetty erilaisilla pulmilla.

Peli on tarkoitus saada ulos vielä tänä vuonna niin Windows- ja Mac-koneille kuin myös Android- ja iOS-laitteille.

Ensimmäistä Samorostia voi pelata nykyisin ilmaiseksi Amanitan kotisivuilla. Toiseen osaan on vuorostaan mahdollista päästä käsiksi Humble Storen kautta, joskin pelistä on julkaistu myös kattava ilmainen demo.

Samorost-pelien ohella Amanita tunnetaan nykyisin hyvin myös Machinarium– ja Botanicula-pelistä. Myös kyseiset tuotokset puhuvat enemmän visuaalisella annillaan kuin oikeilla sanoilla.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa