Bandai Namcon toimintaroolipelisarja Tales ei jatkukaan seuraavalla pääsarjan osallaan vielä tämän vuoden aikana. Japanilaispelitalo ilmoittaa, että se on joutunut lykkäämään PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle kehitetyn Tales of Arisen saapumista odotettua myöhemmäksi.

Tarkemmin tiedossa ei vielä ole, mihin aikaan ensi vuonna peliä voitaisiin odottaa vielä mahdollisesti saataville.

Monien peliprojektien tavoin myös Tales of Arisen työstön kerrotaan kohdanneen ylimääräisiä haasteita koronapandemian johdosta. Edistyminen on ollut kyllä läpi vuoden sujuvaa, mutta pelitalossa silti koetaan, että lisäaika on tarpeen, jotta Arisesta voitaisiin saada toivotunlainen kokonaisuus.

Pienenä lohtuna lykkäysjulkistuksen yhteydessä Tales of Arisesta tuotiin nähtäville oheinen uusi taidekuva.

Lähde: Bandai Namco

Lisää luettavaa