Elden Ring on saanut uusimman korjauspäivityksensä, joka kantaa versionumeroa 1.04. Se on tuonut tullessaan kasan tasapainokorjauksia sekä muutoksia taikoihin, aseisiin ja muihin pelin osa-alueisiin. Samalla myös pelin yksi tunnetuimmista bugeista on viimein korjattu.

Pelaajat ovat aiemmin raportoineet löytäneensä Volcano Manorista seinäilluusion, joka on aiemmin rikkoutunut viidenkymmenen iskun jälkeen. Vaikka seinän takaa ei koskaan löytynyt mitään oleellista, varsin tunnetuksi noussut ilmiö on herättänyt pelaajissa epäluuloa myös muita seiniä kohtaan. YouTube-käyttäjä Zullie the Witchin tekemän testin perusteella uusi päivitys kuitenkin korjaa kyseisen seinän rikkoutumattomaksi, vahvistaen, että kyse todellakin oli salaisuuden sijaan pelkästä bugista.

Lisäksi muun muassa PC Gamer -sivusto huomauttaa, ettei pelin alkupuolelta löytyvä tutoriaaliosuus jää enää pelaajilta huomaamatta päivityksen myötä. Pelin alkumetreillä kohdattavasta syvästä aukosta löytyvä harjoitusosio on yhä täysin ohitettavissa, mutta nyt peli ilmoittaa erikseen sen olemassaolosta onkaloa lähestyttäessä

Mukaan mahtuu myös joukko muita korjauksia, joiden pintapuolisiin kuvauksiin voi tutustua virallisessa päivitysraportissa. Zullien videotestin perusteella kuvauksien takaa löytyy muun muassa Bleed Dog -vihollisten tasapainottaminen, sillä otukset ovat aiemmin aiheuttaneet virheellisesti suorastaan jättimäistä vahinkoa pelaajahahmolle.

Lähde: Bandai Namco, PC Gamer, Zullie the Witch (YouTube)

Lisää luettavaa