Switch on saamassa osansa mobiililaitteilla jo nähdystä The Elder Scrolls: Bladesista. Kevennetty ja ilmaiseksi pelattava The Elder Scrolls -roolipeli julkaistaan Nintendon alustalle tulevan syksyn aikana.

Switchilla Bladesia ei tarvitse pelailla vain kosketusnäytön varassa, vaan peli tukee konsolilla myös Joy-Con-ohjaimia liikkeentunnistuksen kera. Mobiili- ja Switch-versio kommunikoivat keskenään vieläpä sen verran, että omia tallennuksiaan voi siirrellä alustalta toiselle.

Ensimmäinen isompi sisältöpäivitys on näin E3-messujen alla ilmestynyt nyt myös Bladesin mobiiliversioihin. Sen myötä peliin on ilmestynyt muun muassa uusi muinaista lohikäärmettä käsittelevä isompi tehtäväkokonaisuus, mahdollisuus varustaa hahmonsa erilaisilla koruilla sekä tuki soolona tekoälyä vastaan käytäviin Arena-taisteluihin.

Lista kaikista lisäyksistä ja muutoksista löytyy Bethesdan kotisivuilta.

Lisää luettavaa