Electronic Arts ostaa Titanfall-kehittäjä Respawn Entertainmentin, uusi sarjan osa tekeillä

Titanfall-sarjan luonut Respawn Entertainment siirtyy viralliseksi osaksi Electronic Artsia. Samalla uuden Titanfall-pelin on vahvistettu olevan työn alla.

10.11.2017 01:21

Titanfall-sarjan kehittäjä Respawn Entertainment on siirtymässä Electronic Artsin omistukseen. Pelijätti ilmoitti hankinnastaan Suomen aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä maksaen noin 315 miljoonaa dollaria käteisvarojen ja osakkeiden muodossa sekä mahdollisia bonuksia maksimissaan 140 miljoonan dollarin edestä.

Yhtiöt ovat tehneet jo aiemmin vankkaa yhteistyötä, sillä Titanfall on ollut nimenomaan Electronic Artsin julkaisema sarja. Jo tovin aikaa on ollut myös tiedossa, että Respawn työstää EA:lle jonkinlaista uutta Tähtien sota -peliä.

EA:n ostoilmoitus on nyt lisäksi vahvistanut, että Respawn työstää parhaillaan uutta Titanfall-peliä yhdessä hiljattain vihjatun virtuaalitodellisuuskokemuksen kanssa..

– Koimme, että nyt oli oikea aika liittyä osaksi alan johtajaa, joka tarjoaisi meille tarvittavat resurssit ja tuen pitkän linjan menestykseen samalla, kun pystymme pitämään oman kulttuurimme ja luovan vapautemme. EA on ollut mahtava kumppani viimeisinä vuosina Titanfallin sekä Titanfall 2:n kanssa ja olemme innoissamme voimiemme yhdistämisestä, kertoo Respawnin toimitusjohtaja Vince Zampella.

Peliblogi Kotakun sisäpiirilähteiden mukaan myös korealaisjulkaisija Nexon olisi ollut kiinnostunut Respawnista, mutta jäi tarjouskilvassa toiseksi. Yhteistyössä Nexonin kanssa Titanfall on suuntaamassa lähitulevaisuudessa Aasiaan ilmaispeli Titanfall Onlinena.

Lähde: EA, Kotaku

Lisää luettavaa