Elite Dangerousin Odyssey-laajennus kärsii mittavista ongelmista – konsolijulkaisua siirrettiin toistaiseksi

Elite Dangerousin Odyssey-laajennuksen konsolijulkaisu siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

2.8.2021 11:07

Elite Dangerousin Odyssey-laajennuksen ongelmat jatkuvat edelleen.

Keväällä pc:lle saapunut Odyssey toi Elite Dangerous -pelaajille mahdollisuuden tutkia avaruuden saloja myös jalkaisin. Laajennus on kuitenkin kärsinyt myös huomattavista ongelmista koko elinkaarensa ajan. Odysseyn päivitykset eivät ole onnistuneet korjaamaan esimerkiksi suorituskykyyn ja planeettojen muodostumiseen liittyviä ongelmia. Tämän vuoksi kehittäjä Frontier Developments kertoo päätyneensä keskittymään pc-version ongelmien hiomiseen.

Studion toimitusjohtaja David Braben kertoo pelin keskustelupalstalla julkaisemassaan viestissä Frontierin panostavan resurssinsa Elite Dangerous Odysseyn pc-version vimeistelyyn ennen laajennuksen tuomista muille alustoille. Aikaisemmin syksyksi kaavaillun Odysseyn konsoliversion julkaisu siirtyy päätöksen myötä kauemmas tulevaisuuteen. Brabenin mukaan studio ei anna konsolijulkaisulle vielä uutta päivämäärää, vaan kertoo tuovansa laajennuksen konsoleille vasta sitten, kun pc-versio on riittävän hyvällä tasolla. 

Lähde: Frontier Developments

Lisää luettavaa