Frontier Developmentsin joukkorahoitettu avaruussimulaattori Elite: Dangerous on siirtynyt alpha-testivaiheeseensa.

Aivan kuka hyvänsä kaupankäyntiin ja avaruustoimintaan pureutuvan pelin alphaan ei pääse käsiksi, sillä kutsut ovat matkanneet vähintään alpha-tasoon oikeuttavan summan lahjoittaneille joukkorahoittajille. Vähimmillään pelin alpha-testaajaksi pääsi 200 punnan, eli n. 237 euron tukisummalla. Muut voivat tutustua testiversion antiin esimerkiksi oheisen kehittäjäpäiväkirjan välityksellä:

Elite: Dangerous on vuonna 1984 ensimmäisen osansa saaneen Elite-pelisarjan neljäs osa. Kickstarter-joukkorahoitusalustalla lähes 1,6 miljoonan punnan rahoituspotin keränneen  pelin odotetaan ilmestyvän ensi keväänä pc:lle ja Macille.

Lähde: Kickstarter

Lisää luettavaa