Elokuun loppu ei tuokaan ylistettyä Rayman-loikintaa taskuihin

Rayman Legendsin Vita-versio on lykkääntynyt. Ilmoitus asiasta saatiin mukavasti viikolla, jolloin sen julkaisun piti alkujaan tapahtua.

28.8.2013 20:21

Suuresti odotettu 2D-loikka Rayman Legends julkaistaan torstaina viimein Pohjoismaissa, mutta ei kuitenkaan aivan suunnitellusti. Peliä pääsee pelaamaan toki pian niin PlayStation 3:lla, Xbox 360:llä, Wii U:lla kuin pc:lläkin, mutta ei sittenkään vielä Vitalla. Ubisoftin uuden tiedonannon mukaan peli saadaan tasku-PlayStationille nimittäin kaksi viikkoa odotettua myöhemmin.

Hyvää lienee kuitenkin hyvä odottaa. Ensimmäinen satsi Rayman Legendsin arvosteluja on rantautunut kehiin tällä viikolla ja ne ovat olleet erittäin positiivisia. Esimerkiksi arvosanoja keräävällä Metacritic-sivustolla pelin pistekeskiarvo huitelee eri alustoilla 90:n tietämillä.

Pientä helpotusta mahdolliseen lisäodotukseen voi yrittää tuoda pelin julkaisutrailerilla. Lisäksi Ubisoft on myös hiljattain julkaissut kovia faneja varten iOS- ja Android-laitteille sekä nettiselaimille Rayman Legends: Beatbox -sovelluksen, joka päästää leikkimään pelin musiikkitarjonnan parissa.

Lähde: Ubisoft

Lisää luettavaa