Elvytysyritys on ohi: BioWare perui Anthemin suuret korjaussuunnitelmat / Uutiset / pelaaja.fi

Elvytysyritys on ohi: BioWare perui Anthemin suuret korjaussuunnitelmat

24.02.2021 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7
Anthem, Anthem Next, bioware, Dragon Age, Dragon Age 4,

BioWaren suuret suunnitelmat räiskintäpeli Anthemin elvyttämiseksi on peruttu. Pelitalo on ilmoittanut virallisessa blogissaan, että sen niin sanottu Anthem Next -uusiohanke on päätetty lopettaa, jotta yhtiö voi koronapandemian alla keskittää aikansa ja energiansa niin Dragon Age- ja Mass Effect - sarjan kuin Star Wars: The Old Republicin kehittämiseen.

– 2020 oli erilainen kuin yksikään aikaisempi vuosi. Vaikka jatkoimmekin edistymistämme kaikkien BioWaren peliprojektien kanssa, on kotoa työskentely pandemian aikana vaikuttanut tuottavuutemme, eikä kaikki ennen COVID-19:ää tekemiäme suunnitelmia voi toteuttaa ilman, että asettaisimme kohtuutonta stressiä tiimeillemme, BioWare-tuottaja Christian Dailey summaa.

BioWare vahvisti Anthem Next -hankeensa hieman reilu vuosi sitten, mitä ennen siitä ehti liikkua myös huhuja jo loppuvuodesta 2019. Kyseessä oli BioWaren pyrkimys vastata alkuvuodesta 2019 ilmestyneen Anthemin saamaan nihkeään vastaanottoon. Epäselvää on, miten konkreettisia muutosideoita pelitalossa lopulta syntyi pelin varalle.

Uutistoimisto Bloombergin lähteiden mukaan Anthem Nextin parissa työskennellyt tiimi sai sekin tiedon asiasta tänään. Kehittäjät siirtyvät Bloomberg-toimittaja Jason Schreierin mukaan työstämään uusinta Dragon Agea.

Anthemin verkkopalvelujen on määrä pysyä pystyssä päätöksestä huolimatta.

Lähde: BioWare, Bloomberg, Jason Schreier (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Mistä vetoa, että Biowarella osa porukasta huokaisee vaan helpotuksesta, kun tästäkin riippakivestä voidaan alkaa päästämään irti. Ja mikäs sen kätevämpi oikeutus moiseen, kuin koko planeettaa riivaava pandemia?

En siis sano, etteikö Daileyn puheissa olisi perää tai että ne olisivat silkkaa selittelyä... mutta sanottakoon, että nykytilanne antaa mitä helpoimman ja siisteimmän syyn lopettaa Anthemin tuunaamiset, ilman että siitä aiheutuu imagotappiota Biowarelle.

Käyttäjän N0b0 kuva
N0b0
Lainaus mecha_no_maniac

Mistä vetoa, että Biowarella osa porukasta huokaisee vaan helpotuksesta, kun tästäkin riippakivestä voidaan alkaa päästämään irti. Ja mikäs sen kätevämpi oikeutus moiseen, kuin koko planeettaa riivaava pandemia?

En siis sano, etteikö Daileyn puheissa olisi perää tai että ne olisivat silkkaa selittelyä... mutta sanottakoon, että nykytilanne antaa mitä helpoimman ja siisteimmän syyn lopettaa Anthemin tuunaamiset, ilman että siitä aiheutuu imagotappiota Biowarelle.

Sinänsä harmi, sillä kun katsoi mitä parannuksia oli tulossa, niin vaikutti oikein hyvältä. Toivoisin että toisivat 2 osan joskus, sillä olihan tässä mahtava combo sekä lentämis systeemi. Tai sitten hyödyntäisivät näitä jossain.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Olisivat tehneet esim. tarinavetoisen yksinpelin aiheesta, hyvällä käsikirjoituksella. Olisi voinut olla ihan mielenkiintoinen peli. Ei oikein itselle ainakaan uppoa live service grindaus, varsinkin kun vaikutti aika hengettömältä tuotteelta ja jäi selkeästi muiden samanhenkisten pelien jalkoihin, joissa oli asiat tehty paremmin.

Käyttäjän Lykos kuva
Lykos

Sääli. Sillä hetken aikaa oli hauskaa lennellä ympäriinsä ja räjäyttää porukkaa ilmaan tulipalloilla tai raketeilla. Hienoa olisi, jos Bioware ottaa pelin lentelyn ja rakentaa sen ympärille uuden pelin. Esimerkiksi Mass Effect: Andromedassa oli hiukan mukana tätä, joten vaikka seuraava Mass Effect? Jos ei kokonaan uutta peliä.

Käyttäjän Lahis kuva
Lahis
Lainaus N0b0

Sinänsä harmi, sillä kun katsoi mitä parannuksia oli tulossa, niin vaikutti oikein hyvältä. Toivoisin että toisivat 2 osan joskus, sillä olihan tässä mahtava combo sekä lentämis systeemi. Tai sitten hyödyntäisivät näitä jossain.

Anthme on IP:nä täysin pilattu. Pelillä on niin huono maine ettei jatko-osia kannata enää tehdä. Helpommalla pääsee jos keksii uuden nimen tai käyttää mekaniikkoja esim MAss Effectissä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Jaha. Harmi mutta odotettavissa. Ostin pelin vitosella nimenomaan tätä päivitystä varten mutta nytpä sitä kai pitäisi testata nykyisessä kuosissaan. Pystyykö tuota edes pelaamaan kun lyövät serverit alas?

Käyttäjän Erkki-Einari kuva
Erkki-Einari

Kepeät mullat. Anthemin servereiden sulkeminen on nyt vain ajan kysymys. Biowaren aikaisemmat pelit eivät saaneet kaikki kahtakaan vuotta ennen sulkemistaan.

Ainoa mitä enää voi tehdä on toivoa, että kurssi voidaan muuttaa seuraavien pelien kohdilla. Anthemin osilta arkku on viimeisiä nauloja vailla ummessa.

Nostoja