Embracer perusti videopeliarkiston pelikulttuurin säilyttämiseksi jälkipolville

Ruotsalainen Embracer Group perusti oman peliarkistonsa.

30.5.2022 08:29

Pelijätti Embracer Group on julkistanut perustaneensa oman peliarkistonsa.

Embracerin mukaan arkistoon pyritään arkistoimaan ja säilömään mahdollisimman iso osa pelialan saavutuksista. Embracer kertoo arkiston verkkosivuilla Ruotsin Karlstadissa sijaitsevan arkiston sisältävän tällä hetkellä 50 000 peliä, konsolia ja lisälaitetta. Arkisto on vielä alkuvaiheessa, sillä yhtiö kertoo aloittavansa tämän vuoden puolella arkiston sisällön kattavan tietokannan ja katalogin rakentamisen.

Arkiston tarkoituksena ei ole vain pelien säilyttäminen. Tulevaisuudessa pyrkimyksenä on verkostoitua ja tehdä yhteistyötä esimerkiksi museoiden ja instituutioiden kanssa sekä tarjota apua peleistä kiinnostuneille tutkijoille ja toimittajille. Arkistoa on määrä avata myös yleisölle niin Karlstadissa kuin muissa sijainneissa järjestettävissä näyttelyissä.

Lähde: Embracer Group

Lisää luettavaa