”En ole eläissäni pelannut yhtäkään videopeliä” – seuraavan The Dark Pictures Anthology -pelin pääosatähti kertoo kokemuksistaan kauhuprojektin parissa

The Devil In Me saapuu pelattavaksi ensi kuussa.

13.10.2022 10:09

The Dark Pictures Anthology -kauhupelien seuraava osa julkaistaan marraskuussa ja nyt sen päätähti, Oscar-ehdokas Jessie Buckley, kertoo millaista oli astua ensi kertaa videopelien maailmaan.

– En ole eläissäni pelannut yhtäkään videopeliä, Buckley kertoo Supermassive Games -studion haastattelijalle.

– En tiennyt yhtään mikä tämä [peli]maailma on, hän jatkaa.

Supermassiven kauhuantologiasarjan seuraava osa on nimeltään The Devil In Me. Buckleyn hahmo johtaa pelissä ryhmää dokumentaristeja, jotka suuntaavat yhden Yhdysvaltain historian tunnetuimman sarjamurhaajan, H. H. Holmesin, jalanjäljille. Pian tutkittavana olevassa kartanossa alkaa kuitenkin tapahtua karmivia asioita ja pelaajat pääsevät omilla valinnoillaan vaikuttamaan siihen, millaiseksi pelin lopullinen tarina oikein muovautuukaan.

Buckley luonnehtii hahmoaan Kate Wilderiä valokeilasta pitäväksi taistelijaksi. Hänessä on kuitenkin määrätietoisen ja kunnianhimoisen puolensa lisäksi myös samaistuttavaa inhimillisyyttä, mikä nousee esiin hänen toimiessaan yhdessä muiden pelihahmojen kanssa.

Pelin noin 300-sivuinen käsikirjoitus kuulosti Buckleystä aluksi kovin suurelta urakalta verrattuna noin 70-100 sivuisiin teksteihin, joihin hän oli tottunut aiemmin. Projektin uudenlainen luonne kuitenkin kiinnosti häntä suuresti ja puhuttuaan pelin ohjaajan Aletta Collinsin kanssa hän oli valmis hyppäämään pirullisen tarinan pyörteisiin.

The Devil In Me julkaistaan 18. marraskuuta PlayStation 4 ja 5 -konsoleille, Xbox One ja Series -konsoleille sekä pc:lle. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Man of Medan, Little Hope ja House of Ashes.

Buckleyn tuoreen haastattelun pääsee kuuntelemaan kokonaisuudessaan alta. Vilkaista voi samalla myös pelin trailerin.

Lisää luettavaa