The Game Awardsin tuottaja ja isännöitsijä Geoff Keighley on paljastanut ensi viikolla järjestettävässä tapahtumassa nähtävän noin kymmenen uutta pelijulkistusta.

Hän väittää Redditissä järjestetyssä AMA:ssa, ettei yksikään tapahtumassa julkistettu peli ole vielä vuotanut julkisuuteen, joten luvassa pitäisi olla aitoja yllätyksiä pelaajille. Keighley myös vahvisti, ettei Resident Evil 3:n uusioversio ole yksi luvatuista julkistuksista.

Uusien julkistusten lisäksi tapahtumassa palkitaan myös vuoden parhaat pelit eri kategorioissa. Illan rohmuja ovat tänä vuonna Kojima Productionsin Death Stranding kahdeksalla ehdokkuudella sekä Remedy Entertainmentin Control seitsemällä ehdokkuudella, mukaan lukien vuoden paras peli.

The Game Awards 2019 järjestetään tänä vuonna Suomen aikaan perjantaina 13. joulukuuta noin kello 03:30. Tapahtuman on määrä kestää noin kaksi ja puoli tuntia.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa