Ensimmäinen Fable tekee paluun (Päivitetty) / Uutiset / pelaaja.fi

Ensimmäinen Fable tekee paluun (Päivitetty)

4.06.2013 // Kirjoittanut: HenrikHD
8

Ensimmäisellä Xboxilla vuonna 2004 aloittaneen Fable-rooliseikkailupelisarjan ensimmäinen osa on tekemässä paluun.

Pelisarjan kehityksestä vastaavan Lionhead Studiosin hiljattain avaama uusi Fable-keskusteluketju herätti spekuloinnit yhtiön seuraavasta projektista. Nyt Lionhead on kirjoittanut Twitterissä muutaman vihjailevan sanan julkistetuista Fable-keskusteluketjuista.

- Eikö se nyt olisi typerää olla uusi keskusteluketju muttei mitään uutta mistä puhua? Auttaisikohan uusi teaser, Lionheadilla twiitattiin.

Kyseinen twiitti johti studion julkaisemaan kiusoittelutraileriin, joka sisältää Lionheadin vastaanottamia twiittejä ensimmäisen Fablen HD-versiota pyytäviltä faneilta. Traileri myös vahvistaa pelin teräväpiirtoversion saapuvan Xbox 360:lle.

Pääpelin lisäksi mukana tulisi olemaan myös aiemmin erikseen julkaistu Fable: The Lost Chapters -laajennuspaketti, joka pitää sisällään uusia loitsuja, tehtäviä, hahmoja sekä alkuperäisen pelin loppuvastuksen jälkeiseen aikaan sijoittuvan lisäluvun.

Päivitys: Xbox Liven Larry Hryb eli Major Nelson on vahvistanut Fablen HD-versio kantavan virallisesti nimeä Fable Anniversary. Lionheadin johtava suunnittelija Ted Timmins jakoi Hrybin podcastissä lisätietoa pelistä.

- Graafisesti peli pyörii nyt 1080p-resoluutiolla paremmilla tekstuureilla, uudella valaisutekniikalla sekä uusilla kasvo -ja välianimaatioilla, jotka näyttävän suorastaan mahtavilta, Timmins hehkutti Nelsonille.

Fable Anniversary sisältää nykypeleille tuttuun tapaan myös Achievement-saavutukset, jotka ovat Timminsin mukaan pyritty ujuttamaan pelin tarjoamiin valintoihin ja haasteisiin. Toinen lisäys on SmartGlass-integrointi, joka mahdollistaa pelaajan hakemaan pelimaailman kartan omalle näytölleen sekä ottamaan kuvakaappauksia pelistä kosketustoiminnon avulla.

Moninpeliä ei teräväpiirtoversiosta löydy, mutta pelaajalle tarjotaan mahdollisuus vertailla pelissä saatavia chicken-kicking-pisteitään leaderboardilla muiden pelaajien kanssa.

Timmins ei kertonut julkaisupäivästä, mutta vihjasi julkistavansa lisää piakkoin.

Lähde: CVG

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus käyttäjältä Mardi

Toivottavasti ottavat mallia Halon anniversarystä eikä tee mitää hutaistua käännostä. Tämä saisi tulla vielä nykygenille ja ilmoittaisivat Fable IV:n XboxOnen julkaisupeliksi, olisin erittäin tyytyväinen

Jep, jos pistävät pelin ulkoasun kokonaan uusiksi, niin SITTEN voisi kiinnostaa...juuri tuli Lost Chapters PC:llä pelattua, joten mikään sahalaidoista karsittu versio achievementeillä ei riitä.

Käyttäjän Mardi kuva
Mardi

Toivottavasti ottavat mallia Halon anniversarystä eikä tee mitää hutaistua käännostä. Tämä saisi tulla vielä nykygenille ja ilmoittaisivat Fable IV:n XboxOnen julkaisupeliksi, olisin erittäin tyytyväinen :)

Edit: Kuitenkin ihan hyvä uutinen, kun on jäänyt tämä ensimmäinen osa pelaamatta vaikka se löytyy Steam:stä ja levynä Xbox:lle.

Käyttäjän Mardi kuva
Mardi
Lainaus käyttäjältä Balnazzard

Jep, jos pistävät pelin ulkoasun kokonaan uusiksi, niin SITTEN voisi kiinnostaa...juuri tuli Lost Chapters PC:llä pelattua, joten mikään sahalaidoista karsittu versio achievementeillä ei riitä.

Fablen facebook sivuille tuli muutama kuva jossa näytettiin ennen ja jälkeen kuvia. Erittäin lupaavalta ne näytti, mutta kuvat on aina kuvia.

Käyttäjän Andzerx kuva
Andzerx

Loistavaa! Olen jo kauan aikaa halunnut tutustua Fable-pelisarjaan.

Käyttäjän janneus kuva
janneus

Kakkonen hyllyssä, ja kolmosen kiikutin Gamestoppiin kun se oli mitä oli. Ykkönen kuuleman mukaan näistä parhain, joten innolla odotellaan!

Käyttäjän Milkshake kuva
Milkshake
Lainaus käyttäjältä janneus

Kakkonen hyllyssä, ja kolmosen kiikutin Gamestoppiin kun se oli mitä oli. Ykkönen kuuleman mukaan näistä parhain, joten innolla odotellaan!

Kakkosta yleisesti pidetään ykkösenä. Fable 1 kärsi monista pikkuvioista, jotka toivonmukaan ollaan korjattu tähän HD-versioon.

Käyttäjän KemistiOMG kuva
KemistiOMG

ette ole nyt tosissanne että tässä pitää vielä boxiki mennä ostamaan.

Käyttäjän Kapt Suolisolmu kuva
Kapt Suolisolmu

Aah Godi Godi Godi Tais tulla tämä trilogia nyt hankintalistalle

Nostoja