Ensimmäinen Lightning Returns: Final Fantasy XIII -pelikuvatraileri lipsahti nettiin

Pelikuvaa esittelevä Lightning Returns -traileri on saapunut katsottavaksi, tosin ilmeisesti ennen aikojaan.

20.12.2012 10:36

Toistaiseksi lähinnä vain konseptivideoiden ja raporttien avulla esitellyn Lightning Returns: Final Fantasy XIII -pelin ensimmäinen traileri on löytänyt tiensä verkkoon. Virallisen julkaisun sijaan video näyttää tosin päätyneen vapauteen vahingossa ennen aikojaan Gametrailers-sivuston toimesta.

Trailerissa pelaajille tarjotaan viimein kunnollisempi katsaus päähenkilö Lightningin uusiin asusteisiin ja pelin Novus Partus -maailmaan. Uusituista, enemmän erilaisten nappien käyttöä painottavista taisteluistakin piisaa pelikuvaa.

Pelin yksi koukuista on sen The Legend of Zelda. Majora’s Maskin hengessä maailmanloppua käsittelevä teema. Lightningilla on 13 päivää aikaa pelastaa maailma ja aika tosiaan hupenee myös koko ajan. Sen kulkuun voi kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi tehtäviä tekemällä ja vihollisia pieksemällä.

Ohessa yksi netistä löytynyt versio trailerista. Mahdollista on, että se katoaa nähtäviltä vielä jossain vaiheessa.

Linkki traileriin

Lisää luettavaa