Ensimmäinen otos Assassin's Creed -elokuvan päähenkilöstä julki / Uutiset / pelaaja.fi

Ensimmäinen otos Assassin's Creed -elokuvan päähenkilöstä julki

28.08.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
4
Ensimmäinen otos Assassin's Creed -elokuvan päähenkilöstä julki

Odotetun Assassin's Creed -elokuvan kuvaukset alkavat ensi maanantaina, ja rainasta on nyt saatu esimakua ihka ensimmäisen otoksen muodossa.

Yahoo! Movies -sivuston yksinoikeudella julkistamassa valokuvassa 12 Years A Slave -tähti Michael Fassbender kanavoi esi-isiensä henkeä peleistä tutussa salamurhaajavarustuksessa.

Elokuvassa Fassbender esittää projektia varten luotua Callum Lynchiä, joka lähtee seikkailemaan 1600-luvun Espanjassa eläneen Aguilar-nimisen assassiinin muistoihin. Elokuva ei pohjaa pelien tapahtumiin, vaan laajentaa sarjan universumia tahollaan aivan omaan suuntaansa.

Fassbenderin ohella elokuvaan on kiinnitetty muun muassa Inceptionista tuttu Marion Cotillard, miehen 12 Years -kollega Michael Kenneth Williams sekä lähinnä Ranskassa itselleen uraa uurtanut Ariane Labed. Ensi viikolla käyntiin pyörähtävät kuvaukset vievät köörin Yahoon tietojen mukaan ainakin Lontooseen, Espanjaan ja Maltalle. 

Assassin's Creed saa ensi-iltansa ainakin Yhdysvalloissa viimeisimpien tietojen mukaan 21. joulukuuta 2016.

Lähde: Yahoo! Movies

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Olisi nyt edes hyvä seikkailu tai toiminta elokuva.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Näistä lähdetään tekemään aina liian vakavia ja/tai toimintapainotteisia. Veijarimainen seikkailumeno Indiana Jonesien tai National Treasuren tapaan voisi olla parempi vaihtoehto. Jos ei tähän niin siihen Uncharted leffaan ainakin olisi jo pakollinen.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Ja Borderlands-leffaan

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä zappah

Näistä lähdetään tekemään aina liian vakavia ja/tai toimintapainotteisia. Veijarimainen seikkailumeno Indiana Jonesien tai National Treasuren tapaan voisi olla parempi vaihtoehto. Jos ei tähän niin siihen Uncharted leffaan ainakin olisi jo pakollinen.

Totta tosiaan.
Tähän sopii vakavuuski, koska pelitkin on melko vakavia, mutta UC leffassa Indiana Jones meininkin on todellakin pakollisuus. Ja hyvä asia muutenkin, sillä Indiana Jonesit ja National Treasure kuuluvat suosikki elokuviini.

Nostoja