Fallout 4:n kolme ensimmäistä lisäosaa on tuotu julkisuuteen.

Lisäosista ensimmäinen on kymmenen euroa yksittäin ostettuna kustantava Automatron, joka julkaistaan jo maaliskuussa. Siinä pelaajat asetetaan taistelemaan ilkeää robottiarmeijaa vastaan, mikä avaa näille samalla mahdollisuuden rakentaa oman kumppanirobotin useita erilaisia osasia käyttäen.

Huhtikuussa Fallout 4 laajenee vuorostaan viiden euron hintaisella Wasteland Workshopilla. Se tuo mukanaan peliin mahdollisuuden pyydystää vihollisia aina eläimistä ihmisiin ja kesyttää niitä sitten omia käyttötarkoituksiaan varten. Samalla asutuksiinsa pääsee rakentamaan myös kokonaisen joukon uutta roinaa.

Toukokuussa julkaisunsa saa vastaavasti kahta edellistä lisäriä suurempi Far Harbor -laajennus, johon on mahdollista päästä käsiksi yksittäin ostettuna 25 eurolla. Laajennus asettaa pelaajat etsimään kadonnut nuorta naista ja synthien salaista siirtokuntaa mystiselle Far Harbor -saarelle, jonka pitäisi olla alueena suurempi kuin yksikään muu Bethesdan peliin luotu lisäosaympäristö. Uuden tarinatehtävän lisäksi se on täytetty myös muun muassa uusilla varusteilla ja muulla pikkupuuhasteltavalla.

Aikomuksena Bethesdalla ei ole jättää Fallout 4:n laajentamista myöskään vielä tähän. Julkaisija onkin nyt ilmoittanut, että heti maaliskuussa se on nostamassa peliin myytävän kausikortin hintaa 30 eurosta 50 euroon. Mikäli kuitenkin ennen kyseistä päivää kausikortin on ehtinyt ostamaan, saa kaikesta peliin tähän mennessä suunnitellusta lisäsisällöstä nauttia ilman lisäveloituksia.

Edelleen Bethesdan aikeena on tukea Fallout 4:ää myös päivityksin, joiden on tarkoitus sekä hioa peliä että välillä tuoda siihen myös kepeää uutta pelattavaa. Kaikista pelistä julkaistavista maksullisista laajennuksista Bethesda on järjestämässä myös sekä konsoleilla että pc:llä beetatestin, joihin voi hakea mukaan rekisteröimällä itselleen Bethesda-tunnuksen.

Oikaisu: Kausikortin uusi hinta korjattu 40 eurosta oikeaksi (50€).

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa