Ensitestissä Faces of War / Uutiset / pelaaja.fi

Ensitestissä Faces of War

5.09.2006 // Kirjoittanut: Joel-san
0

Faces of War on vähintäänkin henkinen, jos ei nyt ihan täysverinen jatko-osa Soldiers: Heroes of World War II:lle, sillä tekijätiimi on sama. Luvassa on siis periaatteessa täysin samaa, mutta hienompana ja suurempana joillakin muutoksilla ja uudistuksilla varustettuna. Esimerkiksi ohjattavien yksiköiden määrää on lisätty muutamasta jopa kymmeneen.

fow_1.jpg

Soldiersin muutamaa kommandoa oli välillä vaikea ohjailla, koska erilaisia toimintoja oli hirveästi erilaisia ja jokaiselle niistä oli oma vipunsa. Toiminnoille pystyi kyllä asettamaan pikanäppäimiä, mutta niilläkään ei saanut aikaan tyydyttäviä tuloksia, koska alueilta jonne oli keskittänyt tärkeimmät ja useimmin käytetyt toiminnot loppuivat näppäimet kesken. Erilaisia tarpeellisia nappeja oli yksinkertaisesti liikaa niinkin nopeatempoiseen peliin kuin Soldiers.

Faces of Warissa käyttöliittymää on hieman viilailtu. Ryhmille voi muun muassa antaa liikkumis- ja tulitustiloja, joiden pitäisi helpottaa ryhmää ohjailevan pelaajan taakkaa.

fow_2.jpg

Teoriassa uusi idea, että sotilaat osaavat liikkua itsenäisesti ja ampua vihollisia niitä nähdessään, on loistava. Käytännössä se ei kuitenkaan toimi. Kun testiversiota pelatessa sotilaansa antaa tekoälyn huomaan ja kääntää katseensa hetkeksi muualle, huomaa pian täydellisen kaaoksen vallanneen sotakentän.

Omat joukot makaavat tulessa, panssarinyrkit lentävät vaikka panssareita ei ole lähimaillakaan ja konekiväärimies poraa vaikka peruskallion läpi, jos näkee jonkun kyyhöttävän kivenlohkareen takana. Pelaajan kohtaa epätoivo. "Voi vihtori! PAUSE. Free fire = off. Move at will = off. Jätkät suojaan sieltä maantieltä. Lopeta sinä nyt se ammusten tuhlaaminen! Ei, älä heitä kranaattia sinne omien jalkoihin. Prkl!"

fow_3.jpg

Tilanteen rauhoituttua sitä toiveikkaasti antaa sotilailleen taas mahdollisuuden toimia vapaasti. Äijät eivät kuitenkaan liikahda tuumaakaan hakeakseen lisää paukkutavaraa tyhjien lippaidensa tilalle. Sen tekeminen jätetään alusta loppuun täysin pelaajan tehtäväksi. Pelaaja saa itse tarkistaa jokaisen laatikon ja ruumiin läpi ja sitten ohjata oikea sotilas hakemaan tarvittavat tarvikkeet. Vieressä lojuvaa ensiapupakettia ei viitsitä noukkia, vaikka elinvoimamittari olisi pohjalukemissa, mutta jos sellainen sotilaan repusta löytyy, niitä kyllä käytetään minkä keritään. Siksi ne ovatkin aina loppu.

Kun tekoälystä ei ole mihinkään, pelaaja suorastaan hukkuu kaikenlaiseen pikkunysväämiseen pelaamisen sijaan. Käyttöliittymä ei uudistuksista huolimatta veny useiden ryhmien ohjaamiseen tosiaikaisesti. Kokonaisuutta ei pysty hallitsemaan.

fow_4.jpg

Audiovisuaalisesti Faces of War ainakin testiversion perusteella on sentään komea. Tankkien laukausten romahduttamat rakennukset sortuvat fysiikan lakien mukaisesti ja mahtavien pölypilvien saattelemana. Erityisesti tankkien ja tykkien 3D-mallit ovat upeita. Niistä tulee elävästi mieleen lapsuuden muovilelut. Äänitehosteetkin ovat jykeviä.

On toki mainittava, että ennakkoversio oli erittäin buginen ja monilta osa-alueiltaan hyvin keskeneräinen. Toivon mukaan tekijät saavat pelin viimeisteltyä ja bugit korjattua kunnialla ennen julkaisua.

Faces of War julkaistaan 15. syyskuuta.

fow_5.jpg

Vaihtoehtoisia ohjausmenetelmiä

Eniten Faces of Warissa itseäni häiritsi ohjausmenetelmä. Pelatessani sain pari ideaa miten sitä voitaisiin parantaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pelaaja ei pystyisi suoraan ohjaamaan yksiköitään, vaan niiden ohjailu tapahtuisi lätkäisemällä pisteitä kartalle, jonne ryhmät liikkuisivat tai hyökkäisivät, ja kulloisenkin tehtävän suoritettuaan siirtyisivät seuraavaan kohteeseen.

Ryhmien toimintaa voisi myös ajastaa monin tavoin. Esimerkiksi tuli avattaisiin vasta, kun kaikki ryhmät olisivat asemissa. Tekoälyltä tietenkin vaadittaisin paljon, koska yksiköiden täytyisi pystyä toimimaan älykkäästi. Toinen helpompi ratkaisu olisi muuttaa taistelut vuoropohjaisiksi, mutta erityisesti amerikkalaiset vierastavat vuoropohjaisia strategiapelejä, mikä selittää tosiaikanaksutteluiden vuosi vuodelta kasvaneen suosion.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja