Entinen Naughty Dog -kehittäjä kertoo joutuneensa seksuaalisesti ahdistelluksi, studio ottaa etäisyyttä lausunnollaan

Entinen Naughty Dog -taiteilija kertoo joutuneensa lähtemään studiosta vuonna 2016 tämän kerrottua olleensa seksuaalisen häirinnän uhri. Studio itse on ottanut etäisyyttä tapauksesta.

17.10.2017 13:10

Naughty Dogilla taidehommia vuosina 2009-2014 ja 2015-2016 tehnyt David Ballard on avautunut Twitter-tilillään syistä, jotka ajoivat tämän lähtemään maineekkaasta studiosta reilu vuosi sitten. Viikonloppuna kirjoittamassaan viestiketjussaan hän toteaa kohdanneensa työpaikallaan seksuaalista ahdistelua korkeammassa roolissa olleen kehittäjän toimesta, minkä hän kertoo nostaneensa nyt esiin monien televisio- ja elokuva-alan ihmisten jaettua viime aikoina myös omia vastaavia kokemuksiaan.

Ballardin mukaan ahdistelu tapahtui vuoden 2015 lopulla, mikä teki hänen työympäristöstään samalla äärimmäisen epämukavan. Mies kertookin kokeneensa henkisen romahduksen helmikuussa 2016, jolloin Sonyn henkilöstöhallinto astui mukaan tilanteeseen puhelinsoitolla. Ballard toteaa kertoneensa tuolloin kokemastaan ahdistelusta ja päätyneensä erotetuksi seuraavana päivänä. Hänen mukaansa hänelle tarjottiin myös 20 000 dollaria siitä, että hän pysyisi hiljaa tapauksesta, mistä hän kieltäytyi.

Kokonaisuudessaan Ballardin viestit löytää kirjoitushetkellä tästä.

Vuorokautta myöhemmin Ballardin Twitter-viestien julkaisun jälkeen Naughty Dog julkaisi virallisessa blogissaan asiaa koskevan tiedotteen. Sen mukaan studio tai sen omistaja Sony eivät ole löytäneet todisteita siitä, että he olisivat saaneet Ballardilta syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Studio toteaakin sekä sen että Sonyn ottavan moiset raportit erittäin vakavasti ja pitävän tärkeänä kaikkia heillä työskenteleviä yksilöitä.

Mihinkään toimenpiteisiin Sony tai Naughty Dog eivät ole kertoneet ryhtyneensä syytösten myötä.

Ballard ei ole kommentoinut Naughty Dogin lausuntoa tai muuten antanut Twitter-viestiensä ulkopuolella kommenttia sanomisistaan. Peliblogi Kotaku haastatteli tapauksen myötä kolmea Naughty Dogilla työskentelevää tai työskennellyttä sisäpiirinlähdettään, jotka kertovat kokeneensa Ballardin käyneen selvästi läpi jonkinlaisia vaikeuksia, mutta seksuaalista häirintää koskevista syytöksistä heillä ei ollut tietoa ennen viikonloppua.

Kotakun jutun aiheesta voi lukea tästä.

Lähde: Naughty Dog

Lisää luettavaa