Media Moleculen kehittämän LittleBigPlanetin lykkäys puhuttaa. PS3-tasoloikka vedettiin pois markkinoilta juuri ennen julkaisuaan eräästä pelin musiikkikappaleesta löytyvien Koraani-viittausten takia, sillä joissakin muslimipiireissä asiaa voitaisiin pitää loukkaavana. Muun muassa Amerikan muslimijärjestön johtaja on kommentoinut ratkaisua vääräksi, painottaen, ettei tapaus koske kaikkia muslimeja vaan pikemminkin ilmaisunvapautta ja vapaita markkinoita. Myös itse kappaleen esittäjä on osoittautunut muslimiksi.

Sonyn Worldwide Studiosin johdosta Atarille siirtynyt Phil Harrison kuitenkin puolustaa Sonyn päätöstä täysin oikeaksi ratkaisuksi.

– Yhtiön korkein johtoporras on varmasti miettinyt asiaa tarkasti. Ratkaisu oli aivan oikea, koska LittleBigPlanet on tarkoitettu ensimmäisestä päivästään alkaen koko maailmalle. Jos pelin sisällössä on jotakin, joka saattaa tahattomasti vahingoittaa tuota visiota ja tehdä pelistä epämiellyttävän joissakin osissa maailmaa, peli olisi pohjimmiltaan epäonnistunut tehtävässään, Harrison muotoilee.

Entinen Sony-mies ei usko myöhästymisen vaikuttavan pelin menestykseen.

– Lykkäys vain kasvattaa odotusta, joten uskon pelin menestyvän. Täysi kunnia Media Moleculelle, että he saivat korjauksen tehtyä niinkin nopeasti, mies kiitteli.

LittleBigPlanet julkaistaan 3. marraskuuta alkavalla viikolla.

Lisää luettavaa