Uusi ruotsalaisstudio Fall Damage on noussut Tukholmaan. Studion on perustanut neljä entistä DICE-pelitalon edustajaa, joiden joukkoon mahtuu myös yksi DICEn alkuperäisistä perustajajäsenistä, Markus Nyström.

Uudessa studiossaan Nyström hoitaa luovan johtajan virkaa. Fall Damagen lehdistötiedotteessa mies onkin jo ollut mukana hehkuttamassa, kuinka Fall Damagesta on tarkoitus muodostua ennen kaikkea pelikokemuksiin keskittyvä studio sen sijaan, että se tavoittelisi vain viimeistä huutoa olevaa teknologiaa tai tietynlaisia alustoja.

Nyströmin mukaan Fall Damagella pyritään myös siihen, että koko sen henkilöstö olisi läsnä sen pelien kehittämistä. Aikeena studiolla ei myöskään pysyä vain nykyisessä koossaan, vaan suunnitelmissa tiimillä olisi vielä ainakin tuplata henkilöstönsä vuoden 2017 aikana.

Yhdeksi sijoittajakseen Fall Damage on jo saanut viihdeyhtiö Goodbye Kansas Entertainmentilta.

Lähde: Fall Damage

Lisää luettavaa