Epic Games Store aikoo jatkaa yksinoikeuspelien haalimista itselleen

Epic ei aio luopua yksinoikeuksien haalimisesta omalle kauppapaikalle, vaikka se tietäisikin lisää pettyneitä Steam-käyttäjiä.

4.4.2019 09:56

Epic Gamesilla ei ole aikomuksia lopettaa yksinoikeussopimusten tekemistä saadakseen lisää pelejä Epic Store -kauppapaikalle.

Yhtiö aiheutti taannoin paljon närää ilmoittamalla napanneensa Metro Exoduksen pc-version myyntioikeudet itselleen huhtikuuhun 2020 saakka, minkä vuoksi Deep Silver joutui poistamaan pelin myynnin Steam-kauppapaikasta.

Epic Games Storesta vastaava Steve Allison kommentoikin syntynyttä tilannetta GDC:ssä toteamalla, ettei yhtiö ”halua tehdä mitään vastaavaa enää ikinä”. Tarkennuksena Allison tarkoitti nimenomaan tilannetta, jossa peli on ollut jo myynnissä toisessa kauppapaikassa ja se joudutaan vetämään sieltä pois Epicin tekemän yksinoikeussopimuksen vuoksi.

Nyt Epic Gamesin toimitusjohtaja Tim Sweeney on kuitenkin pyörtänyt puheen omalla Twitter-tilillään ja sanonut, että päätös on lopulta kehittäjien ja julkaisijoiden.

– Tämä [Metro-keskustelu] herätti lisää keskusteluja Epicissä, mikä johti siihen tulokseen, että lopullinen päätös täytyy lopulta olla kehittäjillä ja julkaisijoilla. Emme aio sanoa Epicin osalta heille ei, vaikka he olisivat tehneet aiempia lausuntoja Steamin suhteen, Sweeney kirjoittaa.

Toisessa viestissä hän tarkentaa, että Epic on jatkossakin avoin keskustelemaan kehittäjien kanssa rahoitus- ja yksinoikeussopimuksista huolimatta heidän aiemmista suunnitelmista tai tiedotuksista.

Metro Exoduksen lisäksi Epic Games Store on napannut itselleen pc-julkaisuoikeudet muun muassa Borderlands 3:lle, Remedyn Controliin, Ubisoftin ”muutamaan merkittävään pc-julkaisuun” sekä Obsidianin tulevaan The Outer Worldsiin.

Lähde: Twitter 1, 2

Lisää luettavaa