Epic Games toppuuttelee väitteitä Epic-launcherin dataurkinnasta

Epic Games jatkaa tulistuttamista kauppapaikallaan. Viimeisimpänä se on saanut taustoittaa sen käynnistysohjelman "urkintaa".

15.3.2019 18:37

Epic Games on päätynyt rauhoittelemaan väitteitä Epic Games Store -kauppapaikan käyttämän käynnistysohjelman vakoiluista.

Torstain puolella Reddit-keskustelusivuston puolella alkoi leviä spekulaatioita siitä, miksi ohjelma urkkii tietoja käyttäjänsä koneilta. Erityisesti huomiota sai ohjelman pyrkimys tutkailla käyttäjiensä Steam-tietoja, mikä herätti kysymyksiä esimerkiksi siitä, minne kaikkialle Epic moista tietoa oikein lähettää.

Väitteisiin otti ensin kantaa Epicin tekniikkapuolen pomoihin lukeutuva Daniel Vogel, joka avasi Reddit-kirjoituksessa käynnistysohjelman logiikkaa. Esimerkiksi Steamia ohjelma pitää silmällä, koska näin se mahdollistaa vaihtoehtoisen ominaisuutensa siirtää Steam-kavereita osaksi Epic-ympäristöä. Eteenpäin käyttäjän koneelta Steam-kaveritietoa ei lähetetä minnekään ilman pelaajan erillistä suostumusta, ja tuolloinkin kyse on vain kaveritiedoista.

Ohjelman root-varmenteiden ja evästeiden käytön seuraamiset perustuvat vuorostaan sen käyttämään avoimen lähdekoodin Chromium-selainteknologiaan. Varmenteiden ja evästeiden tarkastaminen on Vogelin mukaan osa tavanomaista verkkoselaimen käynnistymistä. Aktiivisia prosesseja Epic-ohjelma seuraa vuorostaan, jottei se voisi alkaa vahingossa päivittämään käynnissä olevia pelejä. Mitä tulee käyttäjän laitteistosta tehtäviin automaattisiin kyselyihin, on Epic erotellut kyseistä toimintaa aina rivikaupalla tietosuojakäytännöissään.

Epic Gamesin toimitusjohtaja Tim Sweeney on myöhemmin myöntänyt, että Steam-tietoihin liittyvää keruuta Epicin tulisi parantaa. Ohjelman ei pitäisi siis edes säilötä tietoja paikallisesti ennen kuin käyttäjä antaa suostumuksen kaveritietojen siirtämiselle. Nykyinen toimintamalli on jäänne siitä, kun Epic kehitti Fortniten alkuaikoina sosiaalisia ominaisuuksia.

Vogel rauhoittelee myös yleistä pelkoa siitä, että Epic jakelisi kaiken keräämänsä datan Kiinaan, sillä teknologiahjätti Tencent omistaa yhtiöstä 40 prosenttia. Vogel huomioi, että Epicilla on useita ulkoisia osakkeenomistajia, eikä heillä ole pääsyä Epicin asiakastietoihin.

Epic ei ole ollut toiminnassaan niinkään uniikki. Viisi vuotta sitten esimerkiksi Valve-pomo Gabe Newell pääsi puolittain vitsailemaan Steamin VAC-huijaukseneston toiminnasta toteamalla, kuinka Valvea ei kiinnosta millaisia pornoa Steam-käyttäjät katsovat. EA:n Origin-palvelua on tykätty aina silloin tällöin myös kritisoida toiminnassaan spywareksi.

Epic Games Store on ollut erityisen ankaran huomion kohteena viime aikoina erityisesti tavastaan haalia ajallisia yksinoikeuksia alustoilleen aina isommista peleistä pienempiin indienimikkeisiin. Viimeisimpänä suurta huomiota on herättänyt X-COM-luoja Julian Gollopin  uuden Phoenix Point -pelin vuoden mittainen Epic Games Store -yksinoikeus, sillä esimerkiksi Kickstarter-kampanjan aikana sitä ehdittiin lupaamaan jo muille kauppapaikoille.

Lähde: Reddit (1), (2), Eurogamer, Rock Paper Shotgun

Lisää luettavaa