Erikoislaatuinen Nintendo Labo paljastui – katso leikin ja luomisen iloa juhlistava julkistustraileri

Nintendon uusi erikoinen Switch-kokemus on luomista ja leikkiä yhdistävä Nintendo Labo.

18.1.2018 00:42

Nintendo on paljastanut uuden erikoisen tuotelinjan Switch-konsoliaan varten.

”Lapsille ja lapsenmielisille” suunnattu Nintendo Labo tuo uudenlaisen ulottuvuuden pelaamiseen tarjoamalla rakennettavaksi erilaisia pahvimaisia esineitä, joilla on mahdollista vuorovaikuttaa Switchin kanssa. Toy-Coneiksi kutsutut esineet on suunniteltu ennen kaikkea myös muokattavaksi, sillä Nintendo rohkaisee käyttäjiä esimerkiksi värittämään ja koristelemaan niitä oman maun mukaan.

Ensimmäiset Nintendo Labo tuotteet saapuvat Euroopassa myyntiin 27. huhtikuuta kahden eri paketin muodossa. Toinen näistä on Variety Kit, joka päästää rakentamaan ja pelaamaan pianon, moottoripyörän, talon, ongen ja radio-ohjattavan auton kaltaisten Toy-Conien kanssa. Toinen paketti on vuorostaan Robot Kit, jolla itselleen pääsee luomaan monimutkaisen robottiasusteen.

Kukin paketti saapuu varustettuna niihin sopivilla peleillä sekä rakennusosilla. Liimaa, saksia tai muuta vastaava ylimääräistä ei Toy-Conien rakentamiseen Nintendon mukaan tarvita. Kokoamisohjeetkin voi katsoa näppärästi Switchin näytöltä. Tarkoituksena Nintendolla on kyllä myydä Toy Coneja varten vielä ainakin jonkinlaisia kustomointisettejä..

Pohjois-Amerikassa Variety Kitille on kertymässä hintaa 70 dollaria ja robottipaketille 80 dollaria. Näillä seuduilla pakettien hinnat pyörinevät siis myös 70-80 euron tietämillä.

Lähde: Nintendo

Lisää luettavaa