Harmonixin toimitusjohtaja kertoo, että Rock Bandin yksittäispakatut soittimet ilmestyvät kauppoihin mahdollisimman nopeasti. Aiemmin kerrottiin, että Rock Bandiä myydään aluksi vain paketissa, joka sisältää kaiken oheistavaran. Esimerkiksi pelkän kitaran tai rumpujen kanssa peliä ei saa julkaisun yhteydessä ostettua, joten kiireisimmät rokkibändin perustajat joutuvat sijoittamaan koko pakettiin, jos mielivät päästä rokkaamaan ennen joulua.

Euroopassa julkaisu on lipsahtanut ensi vuodelle, joten on toistaiseksi vielä auki, saammeko tänne julkaisun yhteydessä yksittäispaketteja koko hoidon lisäksi.

Rock Bandin koko paketille kertyy hintaa Amerikassa 169 dollaria, joka arvioiden mukaan muuttuu Eurooppaan tullessa lähemmäs pariin sataan euroon. Yksittäispakattujen soittimien hinnoista ei ole vielä saatu informaatiota.

Lähde: Next-gen

Lisää luettavaa