Espoolaiselta Remedy Entertainmentilta odotellaan parhaillaan kuumeisesti Xbox Onelle Quantum Breakia, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan ainut peli, jota studiossa on hiljattain työstetty. Kuluvalla viikolla maailmanlaajuisen julkaisunsa on nimittäin saanut nyt iOS-peli Agents of Storm.

Vuosi sitten VGX-tapahtumassa julkistettu peli on kaikkien ladattavissa ja pelattavissa ilmaiseksi. Tyylillisesti kyseessä toiminnallinen strategiakokemus, jossa sekä rakennellaan omaa tukikohtaa että myös hyökkäillään raskaasti aseistetuille vihollissaarille. Jonkinlainen tarinakin on myös ujutettu mukaan nätin grafiikan kera.

Hieman esimakua pelin toiminnasta saa sen tuoreimmasta trailerista. Ajan myötä Agents of Stormin on tarkoitus saavuttaa vielä myös Android- ja Windows-mobiililaitteet.

Mikäli Quantum Break kuumottelee nyt kuitenkin erityisen paljon, on ohessa nähtävillä vielä myös juuri perjantaina julkaistu uusin pelikuvavideo pelistä. Kuvamateriaali on napattu pelin Gamescom-demosta.

Lisää luettavaa