ESports-liiton pyrkimys ”edistää” elektronista urheilua raivostutti pelaajat

Kansainvälinen eSports-liitto IeSF kerää maailmalla kritiikkiä lähestyvän maailmanmestaruusturnauksensa sukupuolirajoituksista. Myös Suomen elektronisen urheilun liitto on ottanut kantaa asiaan.

3.7.2014 13:43

Päivitys 3.7. kello 16.35: IeSF on tehnyt muutoksia maailmanmestaruuskisojensa järjestelyihin.

Alkuperäinen uutinen: Kansainvälinen eSports-liitto IeSF on vastaanottanut roiman annoksen kritiikkiä loppuvuodesta siintävillä elektronisen urheilun maailmanmestaruuskisoillaan.

Azerbaidžanissa tänä vuonna järjestettävä tapahtuma kerää yhteen pelaajia kamppailemaan mestaruudesta muun muassa Dota 2:n, StarCraft II:n, Hearthstonen ja Ultra Street Fighter IV:n parissa. Kilpailut on järjestetty kuitenkin siitä mielenkiintoisella tavalla, että miehet ja naiset on jaoteltu pelaamaan erikseen, minkä lisäksi pelaajien sukupuoli myös jopa määrittelee sen, minkä pelin mestaruudesta he voivatkaan oikein kilpailla.

Jaottelu näyttää kirjoitushetkellä seuraavalta:

  • Miesten kilpailut: Dota 2, StarCraft II, Hearthstone, Ultra Street Fighter IV
  • Naisten kilpailut: StarCraft II, Tekken Tag Tournament 2

 

Jako alkoi herättää laajalti hämmästystä julkisuudessa, kun suomalaisen Assembly-tapahtuman yhteydessä järjestettävän Hearthstone-karsintaturnauksen huomattiin hyväksyvän vain miesosallistujia. Karsintaturnauksen järjestäjä Markus Koskivirta vahvisti myöhemmin pelilehti PC Gamerille, että syy ratkaisuun on nimenomaan IeSF:n säännöksissä. Säännöksien mukaan karsinnan voittajan on nimittäin oltava mies, jotta tämä voi osallistua myöhemmin IeSF:n lopputurnaukseen.

IeSF on yrittänyt Facebook-sivuillaan pohjustaa hieman tarkoitusta jaottelun takana. Monien hämmennykseksi liitto kuitenkin kertoi sukupuolirajojen olevan pyrkimys ”edistää” elektronisen urheilun asemaa maailmalla.

– IeSF on hyvin lähellä, että se saisi eSportsin hyväksytyksi todelliseksi urheiluksi, kuten asian kuuluisikin olla. Osana tätä pyrkimystämme noudatamme kansainvälisiä urheilusäännöksiä. Esimerkiksi shakki on myös jaettu miesten ja naisten liigoihin, liitto kuvailee.

– Me tiedämme, että miehet laajalti dominoivat elektronista urheilua ja että naispelaajat ovat osa varsinaista pelaajakantaa. Järjestämällä vain naisille tarkoitettuja kilpailuja pyrimme tukemaan naispelaamista maailmanlaajuisella tasolla.

Antamiensa lausontojen yhteydessä IeSF on vakuutellut, että se kyllä kuuntelee eSports-yhteisön tarjoamaa palautetta. Liitto kuvaileekin, että se panee merkille kritiikkivyörystä ilmenneet mielipiteet ja lupaa palata asiaan.

Suomen elektronisen urheilun liitto (SEUL) on kommentoinut sukupuolirajoituksia toteamalla, että Suomi on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa yrittänyt päästä rajoituksista eroon ja on aikeissa tehdä näin jatkossakin. SEUL:n puheejohtajan Tuomas Vellingin mukaan rajoitukset keräävät maailmalla tosin myös kannatustakin.

– Useat Aasian ja Afrikan maiden edustajista ovat kuitenkin esittäneet huolen tasa-arvon toteutumisen puolesta, jos sukupuolirajoitukset poistetaan. Näissä maissa omat sarjat koetaan luonnollisiksi ja jopa välttämättömiksi naisten osallistumisen mahdollistamiseksi.

Kokonaisuudessaan SEUL:n lausunnon löytää liiton kotisivuilta.

Organisaationa IeSF on ollut olemassa noin kuusi vuotta. Se toimii Etelä-Koreasta käsin ja sen toiminnassa on mukana useita maita ympäri maailmaa aina niin Suomesta Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan, Kiinaan kuin Etelä-Afrikkaankin. Liitto ilmoittaa virallisiksi partnereikseen niin Valven, Blizzardin, Bandai Namcon kuin Capcominkin.

Lähde: PC GamerIeSF (Facebook), 6th e-Sports World Championship – IeSF 2014 (Facebook), Assembly Summer 2014

Lisää luettavaa