
Reilu vuosi sitten julkistettu Euro Truck Simulator 2:n suurlaajennus Heart of Russia on hyllytetty.
Tsekkiläiskehittäjä SCS Software vahvisti asian viimein maanantaina yhteisön toistuvien kyselyjen jälkeen. Studiossa todetaan, että vaikka sen riveissä pidetäänkin ajatuksesta, että pelaajien yhteinen intohimo rekkasimulointia kohtaan auttaa tuomaan pelaajia yhteen, on se päättänyt pidättäytyä Heart of Russian julkaisemisesta, jotta sitä ei nähtäisi tukena tai suvaitsevuuden merkkinä Venäjän toimille Ukrainassa.
– Epäoikeudenmukaisuus ei voi eikä saa voittaa. Kun Ukrainan uudelleenrakentumisen ja parannuksen aika koittaa, etsimme tuolloin keinon, jolloin Heart of Russia voi näytellä osansa osana kaikkien parannusprosessissa, SCS Softwaren blogissa kerrotaan.
Lisäsisältö ehti menneen vuoden sisällä päästä kehittäjien mukaan jo varsin valmiille tasolle.
– Helmikuun 24. päivänä 2022 Heart of Russia -tiimimme oli noin 6-8 viikon päässä kovasti odotetun lisäsisällön valmistumisesta. Olimme kaikkia tyytyväisiä lopputulokseen; paljon vaivaa oli nähty, että uusi alue saatiin näyttämään pelissä todella fantastiselta. Olimme ehdottoman varmoja, että yhteisömme ja erityisesti venäläiset pelaajamme todella arvostaisivat sitä.
Aikaisemmin SCS Software on kaupitellut Euro Truck Simulator 2:een jo Ukraina-teemaista Paint Jobs Pack -lisäsisältöä, jonka tuotot on lahjoitettu Ukrainassa tarjottavan humanitaarisen avun tueksi.
Lähde: SCS Software
Kommentit
Täysin oikea ratkaisu, vaikka tätä odottikin melkoisella innolla. Onneksi jo nykyiset lisärit ovat sen vertaa laajoja, ettei sielläkään ajaminen heti lopu, varisnkin kun ne niitä ekoja maita reworkkaa aika innokkaasti.
Ihmiset ovat niin psykooseissa, että jopa Tsekkiläistä kehittäjää tällä tavalla kiusaavat.
Ei tässä ole mitään järkeä. Hullut kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Nykytilanteessa MINKÄÄN Venäjää positiivisesti esittelevän asian julkistaminen ei vain yksinkertaisesti ole hyvän maun mukaista. Ei silloin, kun uutisissa kerrotaan esim. siitä kuinka 1-vuotias poikalapsi KUOLI venäläisjoukkojen tekemän seksuaalisen väkivallan takia. Tai kuinka Ukrainassa muutenkin systemaattisesti kidutetaan, (joukko)raiskataan ja/tai tapetaan siviilejä, vauvasta mummoon sekä vaariin, pakkosiirretään näitä Venäjälle, ryöstetään ihmisten kodit putipuhtaiksi sekä pommitetaan sairaaloita ja siviilikohteita maan tasalle. Putin saattoi aloittaa tämän sodan, mutta noita hirviömäisiä tekoja tekevät sekä venäläisten omat joukot että heidän muualta värväämänsä palkka-armeijat.
Ei siinä tilanteessa julkaista mitään Venäjälle sijoittuvaa lisäriä rekkasimulaattoriin ja sitten ryhdytä laulamaan Kumbayaata hyväntahtoisesti pelin sisäisessä chatissa, toitottaen samalla maailmanrauhaa.
Sääliksi toki käy tätä pelitiimiä; eiväthän he voineet työstövaiheen alussa aavistaa, mitä tuleman pitää tämän vuoden helmikuussa. Heilläkin on varmasti koko joukko rahaa, vaivaa sekä työtunteja kiinni tässä projektissa. Mutta kuten sanottua, nykytilanteessa sen julkistaminen olisi erittäin mauton veto. Useimmat pelaajat eivät sitä kuitenkaan ostaisi solidaarisuuden nimeen. Ja SCS Softwarelle se olisi käytännössä täysi niskalaukaus koko yhtiön maineelle, varsinkin tuon aiemman Ukrainan tukisetin julkaisemisen jälkeen.
@mecha_no_maniac
Pitäiskö venäläinen meetvursti poistaa kauppojen hyllyiltä?
Noista meetvursteista oli itse asiassa sanottu, että niitä tehdään Suomessa venäläisellä reseptillä, joten niitä ei olla heivaamassa helvettiin. Sitä paitsi, kyseessä on tuote jota on tehty ja myyty vuosikaudet, kauan ennen tätä sotaa. Toki on paha mennä sanomaan, onko ko. tuotteen myynti sitten vähentynyt tämän sodan seurauksena vaiko ei.
Tämä lisäri puolestaan olisi upouusi tuote, joka vieläpä sijoittuu Venäjälle, eikä tekijöidensä harmiksi ehtinyt uunista ulos ennen sodan puhkeamista. Upouusi, Venäjää esittelevä taikka sinne sijoittuva, positiivinen viihde on varmasti kokenut muissakin piireissä samanlaista hiljaista hyllytystä.
Sillä kuten sanottua, nykytilanteessa moisen sisällön julkaisu olisi täysi PR-itsari. On taloudellisesti(kin) viisainta pitää julkikuvansa ennemmin Ukrainan kuin Venäjän puolella, myös tulevaisuutta ajatellen.