Euroopan komission tutkinta pc-pelimyynnin aluerajauksista syvenee – alustavat syytökset lähetetty Valvelle ja viidelle pelijulkaisijalle

Pc-pelimyynnissä ilmenneiden aluerajoituksien tutkiminen on edennyt Euroopan komissiossa.

7.4.2019 19:14

Euroopan komissio on ottanut askeleen eteenpäin pc-pelimyyntien aluerajauksia koskevassa tutkimuksessaan. Kuluvalla viikolla komissio on ilmoittanut lähettäneensä Valvelle, Bandai Namcolle, Capcomille, Focus Home Interactivelle, Koch Medialle ja ZeniMaxille vastalausekirjelmän, jossa se kertoo komission alustavan näkemyksen olevan, että peliyhtiöt ovat rikkoneen Euroopan unionin kilpailulainsäädäntöä.

Keskeisenä ongelmana komissio näkee, että peliyhtiöt ovat estäneet EU:n jäsenmaissa asuvia kuluttajia ostamasta pelejä vapaasti muista jäsenmaista. Esimerkiksi rikkaammissa jäsenvaltioissa asuvilla ei ole ollut aina välttämättä mahdollisuus hankkia peliä halvemmalla toisesta EU-valtiosta.

– Digitaalisten sisämarkkinoiden todellisessa muodossa eurooppalaisilla kuluttajilla tulisi olla oikeus ostaa ja pelata haluamiaan pelejä siitä huolimatta, missä päin EU:ta he asuvat. Kuluttajia ei tule estää ostamasta eri jäsenvaltioiden välillä ja löytää paras saatavilla oleva tarjous. Valvella ja viidelle pc:n videopelijulkaisijalla on nyt tilaisuus vastatata huoliimme, komission asiamies Margrethe Vestager toteaa.

Valve on ollut mukana tutkimuksessa sen Steam-kauppapalvelun vuoksi, jonka on katsottu tarjonneen mahdollisuuden aluerajoituksien tarjoamiseen. Koch Median, ZeniMaxin, Focus Homen ja Bandai Namcon kerrotaan tehneen myös jakelusopimuksia, joissa niiden tiettyjä jakelijakumppaneita on estetty tuomasta niilla hallussa olevia pc-pelejä saataville tiettyjen alueiden ulkopuolelle.

Mikäli yhtiöt katsotaan syylliseksi, voi tiedossa olla sakot, joiden hinta voi parhaimmillaan nousta kymmeneen prosenttiin yhtiöiden maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Julkisessa lausunnossaan Koch Media on ehtinyt jo toteamaan, että sen aluerajauksia koskevat käytännöt tapahtuivat ennen vuotta 2015, jolloin Euroopan komissio alkoi ryhtyä isommin toimiin digitaalisten aluerajojen karsimiseksi. Koch kertookin olevan omistautunut seuraamaan kaikkia sääntöjä ja määräyksiä.

Valve on tarjonnut osaltaan pidemmän selityksen tapahtuneeseen.

– Aluelukitukset ovat koskeneet vain pientä osaa peleistä. Vain noin kolme prosenttia kaikista Steamia käyttävistä peleistä (joista yksikään ei ollut Valven oma peli) kuului aikoinaan osaksi riidanalaisia aluelukituksia Euroopan talousalueella. Valve kokee, että tämän tapauksen levittäminen alustan tarjoajan niskoille ei ole näissä olosuhteissa tuettu sovellettavassa laissa. Tästä huolimatta Valve itse asiassa kytki pois aluelukitukset Euroopan komission huolista johtuen Euroopan talousalueella vuonna 2015, ellei niitä katsottu tarpeellisiksi paikallisten lainsäädösten (kuten Saksan sisältölakien) tai sellaisten maantieteellisten rajojen vuoksi, jotka määrittelevät, missä Steam-kumppani on lisenssoitu jakelemaan peliä, Valven lausunnossa todetaan.

Valve lisäksi kommentoi, kuinka aluelukitusten eliminointi voi tarkoittaa sitä, että julkaisijat todennäköisesti nostavat hintoja vähemmän varakkaammilla alueilla välttääkseen hintavaihteluja.

Minkäänlaista laillista takaraa komission tutkinnan päätökselle ei ole asetettu. Parhaillaan vastalausekirjelmän saaneilla on mahdollisuus puolustaa itseään, minkä jälkeen komissio tekee todisteiden valossa päätöksen mahdollisista rikkomuksista .

Lähde: Euroopan komissio, Koch Media, PC Gamer

Lisää luettavaa