Eurooppalaisille jälleen muuta maailmaa hitaampaa Virtual Console -tarjontaa

Wii U:n oma Virtual Console ei ole vielä varsinaisesti startannut, mutta jo nyt monet pelaajat ovat pettyneet sen tarjonnan pyörimisvauhtiin Euroopassa.

27.1.2013 17:14

Nintendo vahvisti kuluvalla viikolla tuovansa Wii U:lle viimein oman, konsolin omia ominaisuuksia vahvemmin hyödyntävän Virtual Console -kauppapaikan keväällä. Tutustuttaakseen pelaajat vanhoja klassikkoja pursuavan latauskaupan tarjontaan, aloitti se samalla kokeilukampanjan, jossa se jo nyt myy kuukausittain aina yhtä eri klassikkopeliä Wii U:lle 30 sentillä.

Ensimmäinen tarjolle tuotu peli on ollut Nintendo Entertainment Systemin Balloon Fight, jonka pelaaja jos toinen onkin jo ehtinyt nappaamaan kokeiluunsa. Euroopassa joidenkin pelikokemusta on varjostanut kuitenkin pettymyksen tunne, sillä toisin kuin Japanissa ja Yhdysvalloissa, pyörii vanhalla mantereella myytävä pelin versio useiden nettiin päätyneiden valitusten mukaan 50 hertsin virkistystaajuudella. Minkäänlaista nopeampaa vaihtoehtoa ei myöskään näytä olevan saatavilla.

Vielä muutama vuosi sitten Euroopassa valta-asemassa olivat juuri 50 hertsin taajutta hyödyntävää PAL-tekniikkaa mukailevat televisiot, minkä myötä myös pelitkin pyörivät täällä oletuksena kyseisellä nopeudella pitkään. Yhdysvalloissa ja Japanissa pelien käyttämä taajuus on ollut 60 hertsiä, minkä myötä pelit ovat olleet kyseisissä maissa myös muun muassa silminnähden hieman nopeampia. Useimmissa tapauksissa pelit on näin ollen myös suunniteltu juuri nopeampaa taajuutta silmällä pitäen.

Myös Wiin Virtual Consolesta saaduista peleistä valtaosa on pyörinyt niiden alkuperäisten eurooppalaisversioiden tapaan 50 hertsin tilassa. Kuitenkin 3DS:llä enemmistö Virtual Consolen retropeleistä – Balloon Fight mukaanlukien – näyttää tukevan jopa Euroopassa sutjakampaa vastinetta. Vaikuttaakin siltä, että Wii U:lla Nintendon tarkoituksena on nimenomaan keskittyä viiteenkymppiin.

Tapaus on varmasti häiritsevä joillekin, mutta se ei toki tarkoita automaattisesti maailmanloppua kaikille. Mikäli Marionsa on esimerkiksi aina pelannut niin sanotusti eurooppalaisittain, voisi siirtymä joillekin tuntua tovin aikaa jopa turhankin erilaiselta.

Lähde: NeoGAF, Eurogamer

Lisää luettavaa