EverQuestin mahti on enää muisto vain: nyt suljetaan MMO-hiekkalaatikko Landmark

EverQuest-sarjan olemassaolo nykymaailmassa ei jatku hääppöisenä. Perutun EverQuest Nextin pohjalta luotu Landmark-MMO on nyt sekin sulkeutumassa.

6.1.2017 11:19

Perutun EverQust Next -massiiviroolipelin pohjalta syntynsä saanut MMO-hiekkalaatikko Landmark on sekin nyt sulkeutumassa. Pelin palvelimet vedetään seinästä Suomen aikaan 22. helmikuuta, mitä ennen kehittäjä Daybreak Game Company on lopettanut pelin myymisen ja alentanut merkittävästi sen sisäisten tavaroiden hintaa.

Tarkkaa syytä Landmarkin sulkemiselle ei ole annettu. Daybreak kertoo lähinnä tehneensä päätöksen pitkällisen tarkastelun jälkeen.

Landmark ehti saada virallisen julkaisunsa viime kesäkuussa, mitä ennen sitä oli mahdollista pelailla toki myös varhaisemmissa asteissa. Landmark julkistettiin alunperin jo vuonna 2013 yhdessä EverQuest Nextin kanssa eräänlaisena tukipelinä.

Landmarkin sulkeutumisen myötä ainoat hengissä olevat EverQuest-nimikkeet ovat enää vain sekä alkuperäinen EverQuest-MMO sekä sen yli kymmenvuotias jatko-osa EverQuest II. Jopa samaan universumiin sijoittuva korttipeli Legends of Norrath suljettiin aiemmin viime vuonna.

Lähde: Landmark (kotisivu)

Lisää luettavaa