Expanded Universe -tarinat virallisesti ulos Star Wars -kaanonista

Muistatko vielä Knights of the Old Republicissa piilleen Darth Revan -paljastuksen tai Force Unleashedin Starkiller-hahmon? Noh, ne eivät ole enää osa virallista Tähtien sota -jatkumoa.

27.4.2014 21:59

Uusien Tähtien sota -elokuvien lähestyessä viihdeyhtiö Lucasfilm on päättänyt virallisesti virtaviivaistaa Tähtien sota -kaanonin. Brändin kotisivuilla julkaistun uutiskirjeen mukaan virallista Tähtien sota -jatkumoa tällä hetkellä edustavatkin enää vain kuusi kokopitkää Tähtien sota -elokuvaa sekä animaatiosarja The Clone Wars.

Kaanonin ulkopuolelle ovat näin ollen jäämässä niin sanotut Expanded Universe -tarinat, joita on kerrottu muun muassa niin virallisten Tähtien sota -kirjojen, -sarjakuvien, -lelujen ja tietenkin -pelien kautta. BioWaren suuressa arvossa pidetty Star Wars: Knights of the Old Republic -roolipeli ei siis esimerkiksi sijoitu enää samaan maailmaan Jedin paluun kanssa – ainakaan suoraan.

Lucasfilmin mukaan päätös tulee antamaan enemmän luovia vapauksia tulevien Tähtien sota -tarinoiden luomiseen ja mahdollistaa näin ollen esimerkiksi yllättävien tapahtumien rakentamisen. Lucasfilmin tarkoituksena onkin sijoittaa tulevaisuuden tarinat juurikin osaksi uusittua virallista kaanonia, jonka rakentumista on perustettu valvomaan myös kokonaan oma tarinaryhmänsä yhtiön sisälle.

Ensimmäiset uuteen kaanoniin lukeutuvat tuotteet ovat uusi animaatiosarja Star Wars: Rebels sekä sitä taustoittava John Jackson Millerin kynäilemä kirja. Myöhemmin luonnollisesti myös uudet elokuvat liittyvät jatkumoon.

Täysin unohduksiin Lucasfilm ei halua kuitenkaan torpata vanhaa Expanded Universe -maailmaa. Yhtiön mukaan EU-tarinat toimivat jatkossa niin sanotun Legacy-brändin alla, minkä ohella uusia tuotteitaan varten Lucasfilm kumppaneineen on valmis myös hakemaan inspiraatiota vanhoista Tähtien sota -luomuksista. Tätä onkin ilmeisesti tapahtunut esimerkiksi jo juuri Star Wars: Rebelsin kohdalla.

Lucasfilmin työntekijöiden ja kumppaneiden intoa Expanded Universea kohtaan voi ihmetellä oheisesta tunnelmointivideosta.

Lähde: Star Wars

Lisää luettavaa