F1 2016 kurvasi julkisuuteen turva-auton johdolla – katso ensimmäiset kuvat ja yksityiskohdat

F1 2016 on saapumassa kesällä. Tällä kertaa peliin luvataan niin turva-autoja kuin autojen kehitystäkin.

27.5.2016 13:42

Autopelikehittäjä Codemasters on paljastanut virallisesti F1 2016:n. Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja Windows-koneille matkaava peli on tarkoitus nähdä kaupoissa nyt kesällä ja sen on tietysti jälleen määrä esitellä F1-pelien sarjaan joukon erinäisiä uudistuksia.

Codemastersin mukaan F1 2016:ssa itse ajokokemus on tietenkin kohentunut, mutta yhtälailla peliin on lisätty myös muutamia lisäominaisuuksia ja -järjestelmiä. Turva-auto tekee F1-pelisarjassa vihdoin esimerkiksi paluun, eikä edes pelkästään fyysisessä muodossa vaan myös sen virtuaalinen inkarnaatio päästään näkemään toiminnassa.

Tuore uratila on uusimmassa pelissä vastaavasti nyt kymmenestä kaudesta koostuva koitos, jossa ajamisen ja tallista toiseen etenemisen ohella päästään ottamaan myös täysi hyöty irti autojen testailusta. F1 2016:ssa Codemasters on esittelemässä sarjaansa nimittäin uuden autonkehitysominaisuuden, jossa pelaajat voivat ansaita kehityspisteitä testiajoja ajamalla ja muokata niiden voimin sitten ajokkiaan parempaan kuosiin.

Tietysti F1 2016:een on ujutettu mukaan myös niin kaikki nykyiset radat kuin ajotiimitkin. Jonkinlaisena lisänä pelissä pääsee nyt myös vaikuttamaan ainakin joidenkin kilpailujen visuaaliseen puoleen muokkaamalla niiden vuorokaudenaikaa.

Ensimmäisiä otoksia uudesta pelistä löytää uutiskuvan alla piilevästä kuvagalleriasta.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa