Fable-kehittäjillä massiivimoninpeli työn alla?

Lionhead Studios saattaa kehitellä massiivimoninpeliä - kenties jopa konsolilla pyörivää sellaista. Studio etsiskelee parhaillaan kokenutta MMO-koodaajaa, jolla saisi olla myös kokemusta Unreal-pelimoottoreista.

14.12.2011 19:29

Fable-sarjan parissa viimeisimmät vuodet vahvasti vaikuttanut Lionhead Studios saattaa hautoa uutta massiivimoninpeliä. Studio hakee parhaillaan toistaiseksi julkistamattomaan peliprojektiinsa kokenutta koodaaja, joka nauttii massiivimoninpeleistä ja jolla on myös kokemusta sellaisen kehittämisestä.

Muina toivottavina vahvuuksina hakemuksessa mainitaan kokemus Xbox 360 -konsolista sekä sen Live-palvelusta. Myös aiempaa työtä monialustapelien sekä Unreal Enginen kanssa pidetään arvossa.

Studion nokkamiehenä tunnettu Peter Molyneyx kertoi aiemmin tänä vuonna Lionheadin työskentelevän Fable: The Journey -pelin lisäksi myös erään hyvin salaisen projektin parissa. Tiedot kyseisestä työstä ovat kuitenkin jääneet aikalailla siihen.

Lähde: CVG

Lisää luettavaa