Fable-sarjasta vastannut Lionhead Studios sekä Random House -kustantamo ovat tehneet sopimuksen useista Fable-aiheisista kirjoista. Kaiken kaikkiaan yhteistyön on määrä poikia kaksi romaania, kolme digitaalista novellia, koko pelisarjaa käsittelevän ”raamattuteoksen” sekä Fable: The Journey -pelin strategiaoppaan.

Romaaneista ensimmäiseksi ulos saapuu New York Timesin bestseller-listalle yltäneen Christie Golden Fable: At the Edge of the World -kirja. Annettujen tietojen mukaan kirja sitoo yhteen Fable III:n sekä Fable: The Journeyn tapahtumat ja sen on määrä saapua kauppoihin elokuussa.

Novelleista kaksi saadaan ladattavaksi jo ensi kuussa. Niiden kirjoituksesta vastaa muun muassa Fable: The Balverine Order -romaanin parissa työskennellyt Peter David. Miehen kolmas lyhyt tarina nähdään kesäkuussa.

Lisätietoja muista tuotoksista jaetaan myöhemmin.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa