Facebook ostaa Oculus Rift -virtuaalilasien kehittäjät kahdella miljardilla dollarilla

Facebook on hankkimassa Oculus VR -yhtiön itselleen. Noin kahden miljardin dollarin kaupoilla Oculus Rift -lasit siirtyvät kehitykseen siis Mark Zuckerbergin valvovan silmän alle.

26.3.2014 00:45

Yhteisöpalveluistaan tunnettu Facebook on siirtymässä virtuaalilasiteknologiaa kehittävän Oculus VR -yhtiön omistajaksi.

Facebookin myöhään tiistai-iltana Suomen aikaan julkaiseman tiedotteen mukaan Oculus liittyisi Mark Zuckerbergin siipien suojaan noin kahdella miljardilla dollarilla. Summasta 400 miljoonaa annetaan käteisenä ja loput Facebookin osakkeina, joita piisaa 23,1 miljoonaa kappaletta.

– Mobiili on tätä päivää ja samalla me olemme valmistautumassa myös tulevaisuuden alustoja varten. Oculuksella on mahdollisuus luoda kaikkein sosiaalisin alusta koskaan ja muuttaa tapaa, jolla me työskentelemme, pelaamme ja kommunikoimme, Facebookin perustanut Zuckerberg toteaa. 

Oculus VR on tullut tunnetuksi vielä kehitteillä olevista Oculus Rift -virtuaalilaseistaan. Ne saivat syntynsä alkujaan joukkorahoituksen avulla Kickstarterin kautta keräten myöhemmin maailmalla myös niin paljon luottamusta, että pääomarahoittajatkin alkoivat hypätä innolla sen kelkkaan. Kehittäjälegenda John Carmack liittyi myös viime vuonna osaksi yhtiötä ryhtyen sen teknologiapäälliköksi.

Facebookin tiedonanto tekee selväksi, että Oculus Rift on parhaillaan erityisesti juuri pelaamisen ja pelien ympärillä elävä laite ja se onkin aikeissa myös auttaa laseja kehittymään hyviksi pelikäytön suhteen. Yhtiö uskoo kuitenkin samalla vakaasti, että tulevaisuuden suhteen virtuaalitodellisuudessa on paljon muutakin potentiaalia niin esimerkiksi palveluiden kuin opiskelunkin saralla.

Virtuaalitodellisuus herättää kiinnostusta nyt todella vahvasti maailmalla. Hiljattain myös Sony julkisti omat Morpheus-lasinsa, minkä ohella esimerkiksi Valven on myös tiedetty tutkivan VR-teknologiaa.

Lähde: Facebook, Mark Zuckerberg

Lisää luettavaa