Fall Guys: Ultimate Knockdown saavutti ensimmäisenä vuorokautenaan yli 1,5 miljoonaa pelaajaa – serverit kyykkäsivät välittömästi

Vakuuttava alku indie-studion uutukaiselle.

6.8.2020 07:56

Mediatonicin tiistaina julkaistu Fall Guys: Ultimate Knockdown on osoittautunut indie-studiolle valtaisaksi menestykseksi.

Kehittäjät ilmoittivat pelin saavuttaneen ensimmäisen vuorokauden aikana jo yli 1,5 miljoonaa uutta pelaajaa. Valitettavasti innokas pelaajaryntäys aiheutti samalla lukuisille laajoja serveriongelmia, joiden vuoksi pelin moninpelipalvelimiin ei saatu yhteyksiä. Tekijät ovat jo ilmoittaneet työstävänsä päivitystä serveriongelmien ratkaisemiseksi.

Valtavat pelaajamäärät ja serveriongelmat eivät jääneet tosin studion ainoiksi huolen- ja ilonaiheiksi ensimmäisten päivien aikana, sillä tuohtuneet pelaajat ryhtyivät pommittamaan välittömästi Steamin käyttäjäarvioit täyteen negatiivisia arvioita. Tilanne muuttui päinvastaiseksi vain muutama tunti myöhemmin, kun muut käyttäjät pommittivat yleisen mielipiteen takaisin positiiviseksi.

Fall Guys: Ultimate Knockdown on saatavilla pc:lle ja PlayStation 4:lle. Peli on myös parhaillaan jaettavana ilmaiseksi kaikille PlayStation Plus -tilaajille.

Lisää luettavaa