Fallout 3:n nopeusennätys paukkui taas, katso hämmentävä suoritus videolta / Uutiset / pelaaja.fi

Fallout 3:n nopeusennätys paukkui taas, katso hämmentävä suoritus videolta

26.03.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
2

Bethesdan Fallout 3 -roolipeli on läpäisty jälleen kerran huimaan ennätysaikaan.

Vuonna 2008 julkaistun Fallout 3:n maailmanennätysaika oli vielä viime kesänä 24 minuutin tienoilla, mutta nopeusennätyksiä tehtaileva pelaajayhteisö on parantanut vauhtiaan tasaiseen tahtiin. Nimimerkillä Rydou esiintyvä pelaaja on nyt onnistunut läpäisemään Fallout 3:n hurjalta kuulostavassa 18 minuutin ja 53 sekunnin ennätysajassa.

Kuten ennätyssuoritusta esittelevältä videolta käy pikaisesti ilmi, käyttää Rydou läpipeluun aikana lukuisia kikkoja aikansa edistämiseksi. Ennätysajan saavuttamiseksi Rydou ohittaa useita tilanteita juoksemalla pelialueiden ulkopuolella, mikä onnistuu Fallout 3:ssa pikalatauksia ja -tallennuksia hyödyntäen. Yhteisön sääntöjen mukaan kyseisen kaltainen kikkailu on kuitenkin sallittua huippunopeuksiin tähtäävissä suorituksissa.

Myös edellinen Fallout 3 -ennätys oli samaisen pikajuoksijan nimissä, ja viimeisin suoritus tuokin noin neljän sekunnin parannuksen edelliseen huippuaikaan. Rydou kertoo nykyisen ennätysajan jäävän hänen toistaiseksi viimeiseksi suorituksekseen ainakin uuden huippuajan ilmaantumiseen saakka.

Lähde: Youtube

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Mikä on se oikea läpipeluu ennätys jossa ei käytetä bugeja?

Käyttäjän flimplay kuva
flimplay

En kyl ymmärrä tätä speedrun meininkiä. Siis mitä iloa vaan ettii jotain bugeja ja kikkoja millä saa pelin mahd.nopeesti läpi ja käyttää siihen varmaan kymmenia tai satoja tunteja aikaa. Noh, huvinsa kullakin.