Fallout 4 vei vuoden pelin tittelin brittien BAFTA-gaalassa

Fallout 4 voitti taiston vuoden pelin tittelistä Ison-Britannian omassa peligaalassa.

8.4.2016 07:45

Ison-Britannian oma peligaala BAFTA Games Awards kokosi pelialan kerman jälleen Lontoon Tobacco Dockille eilisiltana.

Britannian elokuva- ja televisio-akatemian järjestämässä gaalassa vuoden peliksi kruunattiin tällä kertaa Bethesdan kuumeisesti odotettu Fallout 4. Peli päihitti sarjassaan muun muassa maasta taivaisiin ylistetyn The Witcher 3: Wild Huntin, riipaisevan Life is Strangen sekä mielipiteitä jakaneen Metal Gear Solid V: The Phantom Painin.  

Gaalan suurimmiksi palkintorohmuiksi osoittautuivat kuitenkin pienemmän mittakaavan kokeilut, eikä Fallout 4:ää palkittu muista saavutuksistaan laisinkaan. Kolme pokaalia mieheen sen sijaan pokasivat Her StoryEverybody’s Gone to the Rapture sekä Rocket League.

Muun muassa DoominWolfenstein 3D:n ja Quaken pääohjelmoijana tunnettua ja Oculus VR:n teknologiajohtajana tätä nykyä toimivaa John Carmackia muistettiin eilisiltana BAFTA Fellowship -elämäntyöpalkinnolla, jonka ovat aiemmin napanneet muun muassa Nintendon Shigeru Miyamoto ja Valven Gabe Newell.

BAFTA-voittajat kuuluivat tänä vuonna seuraavasti:

  • Musiikki – Everybody’s Gone to the Rapture
  • Äänisaavutus – Everybody’s Gone to the Rapture
  • Taiteellinen saavutus – Ori and the Blind Forest
  • Peli-innovaatio – Her Story
  • Pelisuunnittelu – Bloodborne
  • Alkuperäisidea – Until Dawn
  • Tarina – Life is Strange
  • Näyttelijäsuoritus – Everybody’s Gone to the Rapture (Kate Collins, Merle Dandridge)
  • AMD:n eSports-yleisöpalkinto – Smite
  • Urheilupeli – Rocket League
  • Moninpeli – Rocket League
  • Perhepeli – Rocket League
  • Mobiili-/käsikonsolipeli – Her Story
  • Jatkuva peli – Prison Architect
  • Vuoden lupaus – Sundown
  • Debyyttipeli – Her Story
  • Brittipeli – Batman: Arkham Knight
  • Vuoden peli – Fallout 4

 

Lähde: DualShockers, VG247

Lisää luettavaa