Fallout 4:ään retkahtanut pelaaja haastaa Bethesdan oikeuteen elämänsä tuhoamisesta / Uutiset / pelaaja.fi

Fallout 4:ään retkahtanut pelaaja haastaa Bethesdan oikeuteen elämänsä tuhoamisesta

19.12.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
15
Fallout 4:ään retkahtanut pelaaja haastaa Bethesdan oikeuteen

Fallout 4:ään koukkuun jäänyt pelaaja tahtoo haastaa Bethesdan oikeuteen, raportoi venäläinen RT-uutissivusto.

Siperian Krasnojarskista kotoisin oleva 28-vuotias mies aikoi viettää pelin parissa muutamia iltoja, mutta retkahti teokseen lopulta täysin kolmen viikon ajaksi. RT:n raportin mukaan pelaajaparka sai potkut työpaikaltaan poissaolojensa takia, lopetti ystävilleen puhumisen, sai vaimonsa hakemaan avioeroa ja kärsi terveysongelmista pelimaratoninsa aikana.

Mies tahtoo nyt haastaa pelin kehittäneen Bethesdan ja sen venäjäksi kääntäneen lokalisointifirman SoftClubin oikeuteen kärsimiensä vahinkojen johdosta. Mies pyytää yhtiöiltä yhteensä puolta miljoonaa Venäjän ruplaa eli vajaata 6500 euroa korvauksena tuskistaan.

– Jos olisin tiennyt, että peli on näin koukuttava, olisin ollut varovaisempi. Olisin jättänyt sen ostamatta tai lykännyt pelaamista lomille, mies kommentoi.

Vastaavaa oikeusjuttua ei ole ennen nähty Venäjällä, mutta muualla maailmassa moinen ei ole täysin ennenkuulematonta. Yhdysvalloissa oikeus määräsi korealaisen NCSoftin maksamaan Lineage II -verkkopeliin lähes rampauttavasti koukkuuntuneen miehen oikeuskulut vuonna 2010, vaikka pelitalo yritti taistella oikeusjuttua vastaan käyttöehtoihinsa vedoten.

Lähde: RT, Digital Trends

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty

Itsehillintää ihmiset, itsehillintää.

Käyttäjän BCRich kuva
BCRich

Siis... Voi jumalauta, ihmiset. Nyt vittu oikeasti!

Käyttäjän Ripper kuva
Ripper

Pitäisikö sitten itsekkin haastaa sony oikeuteen kun olen ollut koukussa heidän konsoleihinsa sitten ps1:n julkaisun? :'D

Käyttäjän Wille84 kuva
Wille84

Siis ei jumalauta mikä amatööri!? Itselläni on noin 280h sisässä eikä tunnu missään. FO3 & NV pitää vieläkin korkeinta pallia n 1500h yhteistuloksellaan.. Liikaa vapaa aikaa :) Noh, se on mukavata pelailla vähäsen kun on kymmenkunta vuotta painanut duunia, vuotanut veret valtiolle ja murtanut selkärangankin kertaalleen. Ei ole omantunnon tuskia :) Äijä pelaa 3vk ja elämä perseellään, miten se on edes mahdollista?

Käyttäjän frozen kuva
frozen

potkujen saanti ja kun vaimo hakee eroa olisi pitäny saamaan jo hälyytyskellot soimaan

Käyttäjän Wille84 kuva
Wille84

Joo kyllä sitä tuossa tilanteessa viimeistään voisi kuvitella, että jonkinlaisia ennaltaehkäiseviä toimia/järjestelyjä olisi itse kukainenkin tehnyt. Ottanut vaikka palkatonta jos ihan pakko pelata.. Ei ymmärrä, ei sitten niin millään. Varmaankin jotenkin erityisen helposti retkahtava henkilö kyseessä, liekkö entinen alkkis jne. Itsellä ADD aiheuttaa suuria ongelmia juurikin kyseisen pelityypin suhteen, mutta sitä on aikuisiällä oppinut vähän edes kontrolloimaan. Tietysti ymmärtävät ihmiset ympärillä myös, eli ei tällä kaverilla ehkä se paras mahdollinen morsian ole ollut kun nuin helposti lähdössä nostelemaan eikä ukkoa liikkeelle ole potkinut.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Korvausvaatimus on hämmentävän pieni.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Luulin otsikosta että Pelaaja-lehti haluaa. :D

Käyttäjän Provenmental kuva
Provenmental
Lainaus käyttäjältä mur72

Korvausvaatimus on hämmentävän pieni.

Venäjällä keskipalkka on jotain alle 700€ kuussa, että siellä tuo on kohtuu iso raha. Lisäksi toiveena saattaa olla, että jossain määrin järkevä korvaussumma menee paremmin läpi kuin 'murican mallin mukainen 100 miljoonaa.

Käyttäjän BlueShell kuva
BlueShell

Tämä on taas tätä "Tuli syötyä liikaa, taidanpa haastaa ravintolan oikeuteen siitä että tekivät liian hyvää ruokaa"

Nostoja