Fallout 4:ssä enemmän puhetta kuin Fallout 3:ssa ja Skyrimissä yhteensä / Uutiset / pelaaja.fi

Fallout 4:ssä enemmän puhetta kuin Fallout 3:ssa ja Skyrimissä yhteensä

4.09.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
6
Fallout 4:ssä enemmän puhetta kuin Fallout 3:ssa ja Skyrimissä yhteensä

Marraskuussa ilmestyvän Fallout 4:n äänitysurakka on tullut viimein päätökseensä.

Kehittäjä Bethesdan tuoreen Twitter-päivityksen mukaan monivuotisen työprojektin lopputuloksena käteen jäi yli 111 tuhatta riviä äänitettyä dialogia. Repliikkejä pelissä on enemmän kuin Bethesdan jo valmiiksi valtavissa Fallout 3:ssa ja The Elder Scrolls V: Skyrimissä yhteensä.

Fallout 4 antaa äänen pelin hiljaiselle päähenkilölle ensi kertaa sarjan historiassa, mikä paisuttaa kokonaislukua tuntuvasti: kukin ääninäyttelijä nauhoitti tahollaan yli 13 tuhatta riviä tekstiä. 

Jättimäinen luku tuntuu vaikuttavalta myös viime vuosien muihin roolipelispektaakkeleihin verratessa. BioWaren tuttuun tapaan hyvin dialogipainotteinen Dragon Age: Inquisition ahtoi maailmaansa noin 80 tuhatta riviä jutustelua, kun astetta jäyhempi järkäle The Witcher 3: The Wild Hunt taas pärjäsi Fallout 4:n rinnalla suorastaan vaatimattomalta vaikuttavalla 30 tuhannella.

Fallout 4 julkaistaan 10. marraskuuta pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Bethesda (Twitter), PC Gamer, VG247

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Joulupukki kuva
Joulupukki

Ihan hyvin. Tosin pitää muistaa, että biowaren ja fo 4 tapauksessa päähahmo voi olla nainen tai mies joten se lisää tuntuvasti dialogi linjojen määrää. Ja en tiedä sit laskevatko ylipäätään naisen puhutut linjat erikseen mikä lisäisi tuntuvasti määrää kans.

Witcher 3 tosin on hyvä osoitus, ettei välttämättä tarvita hirveää määrää puhe linjoja, vaan laatu tässäkin jyrää. Pelin sisäisillä kirjoilla myös rikastettiin tausta tarinaa mukavasti. :)

Jos puhuisisivat suomea, niin olisi paljon helpompaa, kun ei tarvitsisi muuttaa dialogeja ollenkaan, kun samat linjat käy miehille ja naisille. :) Tän takia enkku onkin perseestä.

Käyttäjän Osirus kuva
Osirus

Oiskohan ääninäyttelijöitäki sitte enemmän ku aikasemmin? Ei välttämättä olis ollenkaan pahitteeksi jos ois panostettu myös niiden määrään. Skyrimissa alkoi jo tulla aika paljo samoja ääniä vastaan, aikasemmista puhumattakaan. Ei nyt mikään kauhean iso juttu, mutta mukavaa vaihtelua tois pelaamiseen.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus käyttäjältä Joulupukki

Witcher 3 tosin on hyvä osoitus, ettei välttämättä tarvita hirveää määrää puhe linjoja, vaan laatu tässäkin jyrää. Pelin sisäisillä kirjoilla myös rikastettiin tausta tarinaa mukavasti.

Näinhän se on. Erinomaisia cRPG-pelejä on tehty jo vuosikymmeniä ilman, että niissä on puhuttu sanaakaan tai vain todella vähän. Niitä tehdään onneksi taas edelleen; Pillars of Eternity, Divinity: Original Sin, Wasteland 2, Torment: Tides of Numenera, jne.

Monet ovat esimerkiksi Divinity: Original Sin 2 yhteydessä toivoneet, että kaikki teksti puhuttaisiin, mutta toivon hartaasti ettei näin tehtäisi. Aivan liian kallista pienille peliyrityksille ja tekstin muokkaaminen on huomattavasti helpompaa (käännökset, modaaminen, jne.)

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus käyttäjältä edqe

Vanhoissa ja vanhantyylisissä RPGissä tuo toimii, koska tekstimuotoista jaarittelua tulee oikeasti kirjatolkulla. Niissä harvoissa puhutuissa erikoistilanteissakin alkaa välittömästi ärsyttää, kun ääninäyttelijä vetää tunteella ja taidolla niiiiiin kuuuooooleettavan hitaasti ja dramaattisilla tauoilla höystettynä. Mielessä vain pyörii, että olisin lukenut tämän pätkän jo päässäni 100 kertaa läpi.

Toisaalta näissä peleissä minulle tulee usein dialogista runsaudenpula, koska jostain syystä jokaisella kylähullullakin on palava tarve selostaa elämäntarinansa jokaiselle kylään satunnaisesti toikkaroivalle seikkailijanalulle.

Käyttäjän tikru2 kuva
tikru2
Lainaus käyttäjältä Joulupukki

Witcher 3 tosin on hyvä osoitus, ettei välttämättä tarvita hirveää määrää puhe linjoja, vaan laatu tässäkin jyrää. Pelin sisäisillä kirjoilla myös rikastettiin tausta tarinaa mukavasti.

Witcherissähän oli aivan järkyttävä määrä dialogia? Monta sataa tuntia ja pelkästään Geraltilla 70 000 lainia.

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani
Lainaus käyttäjältä tikru2

Witcherissähän oli aivan järkyttävä määrä dialogia? Monta sataa tuntia ja pelkästään Geraltilla 70 000 lainia.

Joo. :D

Nostoja