Bethesda on paljastanut Fallout 76:n tiekartan kuluvalle vuodelle.

Post-apokalyptiseen maailmaan sijoittuvan massiiviverkkomoninpelin on määrä saada tämän vuoden jokaisella neljänneksellä oma eriteemainen tapahtumansa. Keväällä starttaava Invaders From Beyond -päivitys tuo mukanaan uusien yhteishaasteiden ohella UFO-teeman, jonka lisäksi pelaajien luomia maailmoja hyödyntävän Fallout Worldsin on määrä saada oma päivityksensä.

Kesän Test Your Metal -päivitys tuo puolestaan yhteishaasteiden ohella maksullisen Fallout 1st -palvelun jäsenille tulostaulukkopäivityksen, kun taas syksyllä saapuva Expeditions: The Pitt vie pelaajat Appalakkien ulkopuolelle Whitespringiin. Päivitys tuo mukanaan myös tukun uusia tehtäviä sekä Trogs-hahmon Fallout 3:sta.

Vuoden viimeinen tapahtuma kantaa nimeä Nuka-World on Tour. Päivitys tuo uutta tavaraa pelaajien ulottuville, jonka lisäksi taistelijat pääsevät haastamaan normaalien yhteishaasteiden lisäksi myös uutta pomovastusta.

Fallout 76 julkaistiin alun perin vuonna 2018 suuren kritiikin saattelemana. Sittemmin teokseen on julkaistu lukuisia peliä parantavia päivityksiä ja korjauksia, joiden myötä teos on saanut muun muassa uusia tarinatehtäviä ja pelimekaanikoita.

Lähde: Twitter (Bethesda)

Lisää luettavaa