Fallout-tiimillä uskoa digitaaliseen jakeluun

Obsidian Entertainmentin johdossa toivotaan, että digijakelu tekisi vielä lopun pelien jälleenmyymisestä. Studion tavoitteena onkin tulevaisuudessa siirtyä fyysisistä tuotoksista latauspeleihin.

5.2.2012 11:07

Obsidian Entertainmentin operatiivinen johtaja Chris Avellone on osoittautunut vahvaksi digitaalisen jakelun kannattajaksi. IndustryGames-sivulle antamassaan haastattelussaan Avellone ei turhaan säästellyt sanoja, vaan kertoi toivovansa digijakelun ”puukottavan käytettyjen pelien kauppaa suoraan sydämeen”.

Syy uudemman levitystavan tukemiseen ei mene kuitenkaan vain pelkän jälleenmyynti-inhon piikkiin, vaan Avellone näkee digitaalisen jakelun myös varsin venyvänä formaattina, joka voi tarvittaessa helpottaa pelien kehittämistä. Digijakeluhan ei esimerkiksi kärsi fyysisen median kopioimisen aiheuttamista aikataulumutkista, mikä jättää enemmän aikaa pelin hiomiselle.

Obsidianin tavoitteena onkin saada kasaan tarpeeksi resursseja, jotta se voisi tulevaisuudessa julkaista omia tuotoksiaan digitaalisesti. Avellone kertoo prosessin vievän kuitenkin vielä aikaa, sillä studio tahtoo varmistaa tekevänsä siirtymän juuri oikealla tavalla.

Obsidian Entertainment tunnetaan erityisesti työstään Fallout: New Vegasin parissa. Nyt studiolla kehitetään kovaa tahtia South Park -lisenssiä hyödyntävää roolipeliä.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa