Nintendon tuoreen Super Mario Makerin kaltainen rento kenttäeditori taipuu moneen.

The Legend of Zelda Maker -nimellä tällä hetkellä kulkeva faniprojekti soveltaa Super Mario Makerin periaatteita nostalgisiin, kaksiulotteisiin Zelda-maailmoihin. Vielä lapsenkengissään olevasta editorista on saatavilla vasta ensimmäinen alfaversio, mutta sillä voi jo luoda monipuolisia ympäristöjä miekalla mätkittävine vihollisineen päivineen. Myös maailman interaktiiviset elementit pommeista pusikoihin toimivat Zelda-faneille tuttuun tapaan, joten pelkästä graafisesta suunnittelusta ei ole kyse.

Editorin luoja Justin Sink on kertonut ennakoivansa Nintendon vastalauseita, joten näillä näkymin Zelda Maker vaihtaa nimeään huomattavasti vähemmän ongelmalliseksi Legend Makeriksi ensi version julkaisun aikaan. Myös hahmomalleja ja muuta grafiikkaa joudutaan muuttamaan tekijänoikeusongelmien välttämiseksi, mutta Sink tahtoo kuitenkin kiteyttää Zeldan hengen editorissaan.

– En aio teeskennellä, etteikö tämä olisi läpikotaisin Zelda-klooni, Sink toteaa YouTube-kanavallaan.

Videota The Legend of Zelda Makerista voi ihmetellä alta. Tekeleen alfaversio on saatavilla ilmaiseksi pc:lle videon esittelytekstistä löytyvän linkin takaa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa