Nelisen vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen australialainen pelistudio Legends of Geeks alkaa olla valmis julkaisemaan virallisesti ensimmäisen pelinsä. Kyseinen tuotoshan on kovin lautapelihenkinen Armello, jonka pitäisi saapua syyskuun 1. päivän tienoilla täysissä voimissaan saataville niin Windows-, Mac- kuin Linux-koneillekin sekä myös PlayStation 4:lle.

Niin strategia- kuin roolipelielementtejäkin pursuava Armello on osittain syntynyt Kickstarterin voimin. Viime vuonna League of Geeks kääntyi joukkorahoituspalvelun puoleen pelin viimeistelyä varten ja keräsi näin kasaan reilut 300 000 Australian dollaria. Viimeiset puoli vuotta peli on ollut myös maisteltavissa keskeneräisessä muodossa Steamin Early Access -osastolla, josta se tosin poistuu nyt elokuun ajaksi myynnistä kehittäjien tehdessä peliinsä viimeiset hiomistyöt.

Armellon valmistuessa pelistä tullaan pyytämään noin 20 euroa. Ratkaisu on siinä mielessä mielenkiintoinen, että early access -vaiheensa aikana pelin hinta pyöri 23 euron tienoilla. League of Geeks onkin jo luvannut, että aikaisille tukijoilleen se on aikeissa tarjota ilmaiseksi muun muassa Armellon musiikkiääniraitaa ja digitaalisia erikoisnoppia kiitoksena varhaisesta tuesta.

Syyskuun julkaisu ei toki vielä tarkoita Armellon suhteen sitä, että League of Geeks olisi lopettamassa tyystin pelin kehityksen. Lokakuun tienoilla sillä on aikomuksena tuoda peliin vielä ilmaiseksi ranked-tyyppinen moninpelitila, minkä lisäksi kehittäjillä olisi suunnitelmissa tuottaa peliin joskus tulevaisuudessa myös vielä maksullistakin lisäsisältöä.

Lähde: Armello (Kickstarter)

Lisää luettavaa